Läs­nä­ole­van kuun­te­le­mi­sen voi­ma ja vai­keus

 In Johtaminen, Mindfulness, Työhyvinvointi

Osaat­ko kuun­nel­la? Osaat­ko todel­la kuun­nel­la läs­nä­ole­vas­ti? Minä luu­lin osaa­va­ni kuun­nel­la. Työ­noh­jauso­pin­nois­sa olen kui­ten­kin oppi­nut, että kuun­te­le­mi­nen on muu­ta­kin kuin suun­sa kiin­ni pitä­mis­tä toi­sen puhues­sa. Kuun­te­le­mi­nen on myös sitä, että antaa mie­len­sä sisäl­lä aidos­ti tilaa toi­sen sanoil­le. Usein työ­elä­mäs­sä kes­kus­te­lun tar­koi­tuk­se­na on omien mie­li­pi­tei­den esiin tuo­mi­nen ja läpia­ja­mi­nen. Täl­löin oman pään sisäl­lä käy jat­ku­va sisäi­nen puhe sii­tä, mitä seu­raa­vak­si pitäi­si sanoa, jot­ta oma näkö­kan­ta tuli­si parem­min esil­le. Tämän sisäi­sen puheen pitää hil­je­tä, jot­ta voi kuun­nel­la aidos­ti tois­ta.

Kuun­te­le­mi­sen tekee vai­keak­si se, että kuun­te­le­mi­sen tai­toa pide­tään usein itses­tään sel­vä­nä ja help­po­na. Saa­tam­me usein luul­la, että kuun­te­lem­me syväs­ti, vaik­ka me vain kuul­lem­me. Kuun­te­lu vaa­tii aina kes­kit­ty­nyt­tä ja aitoa läs­nä­oloa täs­sä het­kes­sä. Syväl­li­nen kuun­te­le­mi­sen tai­to ei tar­koi­ta vain sano­jen kuu­le­mis­ta, vaan se on kykyä ottaa sanat vas­taan ja hyväk­syä ne sel­lai­se­naan. Kuun­te­le­mi­nen on myös kykyä vai­en­taa vähi­tel­len oma mie­len sisäi­nen häli­nä. Tark­kaa­vai­suu­tem­me ei voi olla oikeas­ti mones­sa pai­kas­sa yhtä aikaa. Usein luu­lem­me, että voim­me esi­mer­kik­si näprä­tä samal­la puhe­lin­ta, kun kuu­te­lem­me. Aivom­me ja tark­kai­vai­suu­tem­me eivät kui­ten­kaan pys­ty tähän. Tark­kaa­vai­suu­tem­me on aina yhdes­sä asias­sa ker­ral­laan. Jos mul­ti­tas­kaam­me, niin tark­kaa­vai­suu­tem­me siir­tyy aina aihees­ta toi­seen. Tämä on aivoil­lem­me erit­täin rasit­ta­vaa. Mul­ti­tas­ka­tes­sam­me emme oikeas­ti kuun­te­le tois­ta hen­ki­löä syväl­li­ses­ti ja hän­tä kun­nioit­taen. Mene­täm­me myös tie­toa, kos­ka emme kuun­te­le koko ajan, vaan tark­kaa­vai­suu­tem­me on aina välil­lä muu­al­la. Aito kuun­te­le­mi­nen tar­koit­taa täy­si­pai­nois­ta kes­kit­ty­mis­tä ainoas­taan kuun­te­le­mi­seen.

Kuun­te­le­mi­nen on vai­ke­aa myös sik­si, että sitä sävyt­tä­vät aina omat ennak­ko­luu­lom­me, mie­li­pi­teem­me ja usko­muk­sem­me. Kun nämä otta­vat val­lan, kuun­te­lem­me tus­kin ollen­kaan. Täl­löin tapah­tuu vali­koi­vaa kuu­le­mis­ta. Kuun­te­lem­me vain nii­tä asioi­ta, jot­ka ovat mei­dän usko­mus­tem­me mukai­sia. Usein meil­lä saat­taa olla myös ennak­ko­kä­si­tyk­siä sii­tä, kenen puhet­ta kan­nat­taa kuun­nel­la ja kenel­tä emme voi mie­les­täm­me oppia mitään uut­ta. Näin käy usein kokouk­sis­sa, joi­hin kerään­nym­me vuo­des­ta toi­seen samo­jen ihmis­ten kans­sa. Kuun­te­lu edel­lyt­tää sisäis­tä hil­jai­suut­ta ja kuun­te­le­mis­ta ilman vas­ta­rin­taa omis­ta usko­muk­sis­ta huo­li­mat­ta. Tämä tar­koit­taa sitä, että voim­me pan­na mer­kil­le mui­den sano­jen meis­sä aiheut­ta­mat reak­tiot ja vas­ta­rin­nan, mut­ta työn­näm­me ne syr­jään. Annam­me mah­dol­li­suu­den meis­tä vie­rail­le­kin tun­tu­vil­le aja­tuk­sil­le. Kuun­te­lem­me kaik­kea aidon ute­li­aas­ti. Täl­löin kun­nioi­tam­me tois­ta siten, että uskom­me voi­mam­me oppia hänel­tä jotain uut­ta. Jos kuun­te­lem­me vain omien usko­mus­tem­me ja ennak­ko­luu­lo­jen kaut­ta, tulee havain­nois­tam­me rajoit­tu­nei­ta. Täl­lai­ses­sa rajoit­tu­nees­sa kuun­te­le­mi­ses­sa ei tapah­du uuden oppi­mis­ta. Uuden oppi­mi­sen edel­ly­tys on aina se, että olem­me val­mii­ta luo­pu­maan omis­ta van­hois­ta käsi­tyk­sis­täm­me. Poh­di­pa, mitä tämä tar­koit­taa, jos työ­elä­mäs­sä koko orga­ni­saa­tio toi­mi­si näin? Mitä seu­rauk­sia sii­tä oli­si?

Mie­les­säm­me vir­taa koko ajan aja­tuk­sia, jois­ta osa on jär­ke­viä ja osa ei. Tämä aja­tus­ten vir­ta voi ehkäis­tä läs­nä­ole­vaa kuun­te­le­mis­ta. Seu­raa­va har­joi­tus­ta olen teet­tä­nyt kou­lu­tuk­sis­sa­ni ihmi­sil­le havain­nol­lis­ta­maan tätä asi­aa. Har­joi­tus on Sarah Sil­ver­to­nen kir­jas­ta nimel­tään Mind­ful­ness tie­toi­sen läs­nä­olon läpi­mur­to. Har­joi­tus kesää kak­si minuut­tia.

Lue seu­raa­vat lauseet rau­has­sa yksi ker­ral­laan ja pysäh­dy huo­mioi­maan kuva, joka sinul­la nousee mie­lee­si jokai­sen lauseen jäl­keen.

Susan­na mat­kus­taa bus­sil­la tut­tua reit­tiä.



Hänel­lä on mie­li­nal­le sylis­sään, ja hän on iloi­sel­la tuu­lel­la.




Hän odot­ti kovas­ti, että saa pit­käs­tä aikaa näh­dä tyt­tä­ren­tyt­tä­ren­sä.



Hän on jou­tu­nut ole­maan kuu­kausi­kau­pal­la eros­sa per­hees­tään, kos­ka pala­si vas­ta äsket­täin yksin­pur­jeh­duk­sel­ta maa­il­man ympä­ri.

Mitä huo­ma­sit? Loih­ti­ko mie­le­si aja­tuk­sia ja kuvia sii­tä, kuka Susan­na on? Muut­tui­ko kuva saa­mie­si lisä­tie­to­jen myö­tä?

Useim­mi­ten ihmi­set vas­taa­vat edel­lä ole­viin kysy­myk­siin, että kuva sii­tä, kuka Susan­na on, muut­tui koko ajan. Mie­lem­me toi­mii osin auto­pi­lo­til­la tie­dos­ta­mat­tam­me. Tämä tar­koit­taa sitä, että sil­loin, kun meil­lä on puut­teel­li­ses­ti tie­toa jos­ta­kin asias­ta, niin mie­lem­me täyt­tää ymmär­ryk­sen auk­ko­pai­kat ammen­ta­mal­la men­neis­tä koke­muk­sis­tam­me ja usko­muk­sis­tam­me. Vaik­ka ymmär­ryk­ses­täm­me tuli­si tätä kaut­ta epä­täy­del­li­nen tai vää­rä, tyy­dym­me hel­pos­ti tähän vaja­vai­seen ymmär­tä­mi­seen. Mie­lem­me luo­ma tari­na tun­tuu hyvin jär­ke­väl­tä ja uskot­ta­val­ta. Saa­tam­me jopa toi­mia näi­den tari­noi­den poh­jal­ta aivan kuin ne oli­si­vat todis­tet­tu­ja, kiis­tä­mät­tö­miä fak­to­ja. Tämä mie­len auto­pi­lot­ti sävyt­tää myös kuu­le­maam­me. Jos emme kuun­te­le läs­nä­ole­vas­ti, mie­lem­me auto­pi­lot­ti saat­taa ottaa val­lan. Täl­löin meil­le muo­dos­tuu vir­heel­li­siä näke­myk­siä puut­teel­li­sen kuun­te­le­mi­sen vuok­si. Täl­lai­nen on juu­ri­kin otol­li­nen tilan­ne työ­elä­män ris­ti­rii­doil­le ja vir­he­pää­tök­sil­le.

Läs­nä­ole­va kuun­te­le­mi­nen on vai­ke­aa. Vai­ke­aa teem­me sii­tä ihan itse mul­ti­tas­kaa­mal­la. Vai­ke­aa sii­tä tekee myös mie­lem­me auto­maat­ti­ses­ti tai­pu­muk­set täyt­tä­vät ymmär­ryk­sem­me auk­ko­pai­kat. Kii­rees­sä kuun­te­lem­me myös hel­pom­min usko­mus­tem­me ja ennak­ko­luu­lo­jem­me kaut­ta. Läs­nä­ole­va kuun­te­le­mi­nen vaa­tii kes­kit­ty­nyt­tä tark­kaa­vai­suut­ta tois­ta ihmis­tä koh­taan. Olen vii­me aikoi­na luen­noi­nut pal­jon täs­tä aihees­ta ihmi­sil­le. Monet kuu­li­ja­ni ovat läh­te­neet ute­li­aas­ti kokei­le­maan läs­nä­ole­vaa kuun­te­le­mis­ta arjes­saan. Monel­la täs­tä on tul­lut pysäyt­tä­vä kokei­lu. Monet, niin kuin minä­kin, ovat havain­neet jär­kyt­ty­nei­nä, ettei­vät ole oikeas­ti kuun­nel­leet lähei­si­ään arjes­sa. Monet, niin kuin minä­kin, ovat havain­neet läs­nä­ole­van kuun­te­le­mi­sen voi­man työs­sään. Itse näen vii­koit­tain läs­nä­ole­van kuun­te­le­mi­sen voi­maa työ­noh­jauk­sis­sa. Läs­nä­ole­va kuun­te­le­mi­nen lisää ymmär­rys­tä toi­sis­ta ihmi­sis­tä uudel­la taval­la ja paran­taa näin ollen kes­ki­näis­tä luot­ta­mus­ta ja yhteis­työ­tä. Läs­nä­ole­va kuun­te­le­mi­nen lisää ymmär­rys­tä myös itse työs­tä ja vie dia­lo­gin kaut­ta kehi­tys­tä eteen­päin usko­mat­to­mal­la taval­la. Näi­den koke­mus­ten valos­sa ei voi kuin häm­mäs­tel­lä, mik­si emme pysäh­dy kuun­te­le­maan aidos­ti. Emme­kö osaa pysäh­tyä ole­maan läs­nä? Onko meil­lä koko ajan lii­an kii­re nyky­het­kes­tä tule­vai­suu­teen? Läs­nä­ole­val­la kuun­te­le­mi­ses­sa on usko­ma­ton voi­ma.  Uskal­lat­ko kokeil­la? Mitä­hän se toi­si sinul­le tul­les­saan?

Lue lisää:

Wil­liam Isaac­sin (2001). Dia­lo­gi ja yhdes­sä ajat­te­le­mi­sen tai­to.

Arto Pie­ti­käi­nen (2014). Jous­ta­va mie­li.

Sarah Sil­ver­ton (2016).  Mind­ful­ness:, tie­toi­sen läs­nä­olon läpi­mur­to

Recommended Posts