Sosiaaliset ja moraaliset tunteet

Sosiaaliset ja moraaliset tunteet ovat kehittyneet evoluutiossa. Ihmisen on ollut tärkeää saada olla oman ryhmänsä jäsen. Ryhmässä toimiminen on taannut parhaiten selviytymisen. On myös ollut tärkeää löytää kumppaneita, joiden kanssa omien geenien eteenpäin siirtäminen on ollut mahdollista. Sosiaalisesta hyväksynnästä ja tuesta on ollut ihmisen evoluutiossa hyötyä. Siksi on kehittynyt joukko sosiaalisia tai moraalisia tunteita.

Moraaliset säännöt ovat opittuja. Geneettinen perimämme ei ilmene tietynlaisena universaalina moraalina. Moraaliset säännöt sen sijaan aiheuttava moraalisia tunteita, joille on evolutionaarinen perusta. Moraalin rikkominen aiheuttaa tunteita herkemmin kuin moraalinen noudattaminen. Ihmisellä voi olla monia moraalisia sääntöjä, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Moraaliset säännöt toimivat sekä hyvässä että pahassa. Hyvin toimivassa yhteiskunnassa järjen ääni päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Moraalitunteiden tehtävänä on valvoa, että sääntöjä noudatetaan.

Sosiaalisten ja moraalisten tunteiden tehtävänä on kertoa, saako aikaan riittävästi positiivisia tunteita muissa ryhmäläisissä. Ne voivat olla merkki moraalisten sääntöjen ja normien rikkomisesta. Ihmismielelle on evoluutiossa kehittynyt halu

• tehdä vaikutus muihin ihmisiin
• saada muut ihmiset pitämään huolta meistä
• saada kunnioitusta
• saada ihailua
• saada muut ihmiset antamaan tukea

Jos koemme, ettemme saa edellä kuvattuja asioita, elämästämme saattaa tulla riskialttiimpaa.

Vihan tunne syntyy, jos koemme, ettei hyvinvointiamme huomioida riittävästi tai oikealla tavalla. Vihaa tunnetaan voimakkaammin, kun huomioitta jättämisen kustannus on korkea, haitta tai vaiva huomioimisesta on vihan kohteelle vähäinen tai vihan kohde jatkaa toimintaansa tietäen sen harmillisuuden yksilölle tai kolmannelle osapuolelle. Vihan viesti kohteelle on: Jos et arvosta minua enemmän niin, siitä seuraa suurempi kustannus. Kustannus voi olla aggressio passiiviesti tai aktiivisesti. Aggressio voi olla sanallista tai fyysistä.

Kiitollisuuden tunne toista ihmistä kohtaan syttyy, kun kohde antaa yksilölle jotain etuja ja arvostaa yksilön hyvinvointia. Kiitollisuutta voi syntyä erilaisissa tilanteissa. Kohde saattaa tuottaa yksilölle etuja jonkun muun toiminnan sivutuotteena, vaikkei arvosta toisen hyvinvointia. Kohde voi arvostaa yksilön hyvinvointia suuresti, mutta tuottaa vain vähän etuja. Kiitollisuutta tunnetaan voimakkaammin, kun kohde tietoisesti arvostaa yksilöä ja hyötyjen kustannus on suuri kohteelle. Esimerkiksi ystävä tulee auttamaan muutossa koko viikonlopun ajaksi, vaikka ei saa itse viettää vapaa-aikaa ollenkaan.

Ylpeys on miellyttävä ja palkitseva tunne. Ylpeyttä lisää, jos yksilö on tehnyt teon tai omaa jonkun piirteen, jota muut ihmiset arvostavat tai pelkäävät suuresti. Ylpeys motivoi mainostamaan omia saavutuksiaan ja hyödyntämään lisääntynyttä arvostusta. Omista saavutuksista kannattaa iloita. Sitä paitsi omat saavutuksemme eivät koskaan ole pelkästään omaa ansiotamme. Ne syntyvät geeniperinnön, saavamme hoivan ja rakkauden, ystävien tuen, opettajien opastuksen ja kollektiivisen kulttuurin tuotosten kautta. Jos ei ole ylpeä saavutuksistaan, samalla kieltää arvon kaikkien muiden ihmisten avulta ja tuelta.

Häpeä on merkki siitä, että kokee jollakin tavalla rikkoneensa sosiaalisia normeja. Häpeän tunnetta edeltää aina jonkinlaista itsereflektiota tai -arvostelua, joka voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Häpeä on sosiaalinen tunne, mutta se ei välttämättä vaadi, että paikalla olisi varsinaisesti ketään toista ihmistä arvostelemassa. Voimme tuntea häpeää, vaikka kukaan ei koskaan tulisi tietämään tai todistamaan tekojamme. Usein häpeään liittyykin omaa kuvitteluamme siitä, miltä näyttämme muiden silmissä. Tätä kutsutaan ulkoiseksi häpeäksi. Sisäinen häpeän tunne puolestaan tarkoittaa sitä, miten itse arvioimme itseämme. Sisäisen häpeän keskeinen elementti on itsekriittisyys ja huonommuuden tunne. Häpeään liittyy myös halu piiloutua, paeta ja vetäytyä sosiaalisista tilanteista.

Syyllisyys ja häpeä ovat eri tunteita. Häpeässä arvioidaan oma itse kokonaisvaltaisesti negatiivisesti (kuka minä olen). Syyllisyys kohdistuu puolestaan johonkin tiettyyn käyttäytymiseen (mitä minä tein). Korkean taipumuksen häpeän on havaittu liittyvän syyllisyystaipumusta voimakkaammin masennusoireisiin ja ahdistuneisuuteen. Häpeään liittyvä tunne alempiarvoisuudesta ja alistuva käyttäytyminen altistavat mielenterveyshäiriöille.

Häpeä voi olla itsekeskeinen tunne ja se häiritsee empatian kokemista toisia kohtaan. Siksi jotkut tutkijat ovat jopa pohtineet, onko häpeä enää nykyihmiselle tarpeellinen tunne. Häpeän tunteen vallassa ollaan huolissaan toisten ihmisten arvioinneista itseä kohtaan. Huomio on kääntynyt omaan itseen, vaikka häpeän kohteena ollut teko olisi vahingoittanut muita ihmisiä. Syyllisyyden vallassa puolestaan ollaan huolissaan siitä, mitä vahinkoa on mahdollisesti aiheutettu muille ihmisille. Syyllisyys onkin yhteydessä lisääntyneeseen empaattiseen huoleen toisista ihmisistä, mutta häpeälle tällaista yhteyttä ei ole löydetty. Häpeän tunteen vallassa psykologiset voimavarat sitoutuvat voimakkaasti koettuun sosiaaliseen uhkaan, jolloin voimavaroja ei jää muuhun.

Häpeä on tuskallinen tila, joka häiritsee käyttäytymistä ja aiheuttaa hämmennystä. Liiallisen häpeän tunteen on osoitettu olevan yhteydessä esimerkiksi masentuneisuuteen ja ahdistukseen. Itsemyötätunto vähentää taipumusta liialliseen häpeän tunteeseen. Tämä ei kuitenkaan vähennä moraalista vastuunkantoa. Kun huomaamme häpeän tunteen mielessämme, sen äärelle ei kannatta jäädä märehtimään. Ota vastaan häpeän viesti ja anna sen jälkeen itsellesi myötätuntoa. Näin voit paremmin ottaa opiksesi tapahtuneesta. Häpeän tunteen vallassa ei ole mahdollista kantaa vastuuta teoistaan rakentavalla tavalla. Lue lisää häpeästä ja itsemyötätunnosta: Häpeä vai itsemyötätunto – kumpi on itsekästä? – Arpeeti

Myötätunto on hyvin rauhoittava tunne. Myötätunnon osoittaminen lisää kohteen ja omaa hyvinvointia. Edellä kuvatut tunteet ovat meitä virittäviä. Ne virittävät meitä sympaattisen hermoston tasolla ja siten kuormittavat meitä. Myötätunto puolestaan aktivoi parasympaattista hermosta ja rauhoittaa meitä, mikä on hyvä tila monissa erilaisissa sisäisissä ja ulkoisissa tilanteissa. Myötätunnon kokemista sekä itseään että muita kohtaan voi opetella. Arvioimme aina tietoisesti tai tiedostamattamme sitä, että ansaitseeko kärsijä mielestämme myötätuntoa. Annamme helpommin myötätuntoa ihmisille, joita pidämme hyvinä tyyppeinä, ja jotka ovat meille läheisiä. Tämä on hyvä tiedostaa. Buddhalaisen filosofian mukaan myötätunto kuuluu kuitenkin kaikille ja sen osoittaminen sosiaalisissa tilanteissa lisää kaikkien hyvinvointia ja keskinäistä ymmärrystä.

Tunteiden hallinnassa kannattaa huomioida, että tunteemme ovat kehittyneet hyvin varhain evoluutiossa. Tämä tarkoittaa sitä, että osa tunteiden aiheuttamista reaktioista ovat ylimitoitettuja esimerkiksi työyhteisöissä. Tunteilla on kuitenkin aina tärkeä viesti, joka kannattaa kuunnella. Tunteen äärelle pysähtyminen ja sen huomaaminen onkin onnistuneen tunteiden säätelyn lähtökohta.

Lue lisää:

Gilbert (2015). Myötätuntoinen mieli.

Sznycer et al. (2021). Forms and Functions of the Social Emotions. Current Directions in Psychological Science.

Lauri Nummenmaa (2019): Tunnekartasto.

Neff, Germer (2018). The Mindful Self-Compassion Workbook.

Lilius, Worline, Dutton, Kanov, Maitlis (2011). Understanding compassion capability. Human relations 64(7), s. 873 – 899

Julkunen, Merja (2021). Häpeää ja itsemyötätuntoa. Tiedelehti Hybris. Häpeää ja itsemyötätuntoa — Tiedelehti Hybris (hybrislehti.net)