Onko kiire vain mielemme tuote?
”On niin kiire, ettei vessassa ehdi käydä?” kuulin nuoren miehen sanovan toiselle lounasravintonlan viereisessä pöydässä. No oikeestikko!? Halutaanko kiireellä vieläkin kehuskella? Onko kiire vain päämme sisällä vai onko se jotain todellista? Kiire -teksti minun oli tarkoitus kirjoittaa jo talvelle. Sitten tuli korona ja pysäytti koko maailman, joten kiire -aihe ei tuntunut oikealta. Arpeetin facen puolella kuitenkin käytiin aiheesta vilkasta keskustelua: Voiko kiire olla tekosyy, ettei tarvitse tehdä jotain? Entäpä jos kiireen varjolla laiminlyö työhyvinvointiaan? Onko kiire erilaista eri toimialoilla? Onko toisen kiire arvokkaampaa kuin toisen? Onko kiireen kokeminen yksilökohtaista? Milloin kiire on haitallista ja milloin tarpeellista? Vastaavia keskusteluja kiireen olemuksesta käyn jatkuvasti työnohjauksia tehdessäni ja mindfulness-kursseillani.
Kiirettä voi pohtia järjen ja tunteiden kautta. Järkeilyllä nähdään, että tehtävää on enemmän kuin on aikaa. Tämä voi aiheuttaa kiireen tunteen, joka johtaa stressireaktioon. On hyvin yksilöllistä, miten koemme todetun kiireen. Osa pystyy säilyttämään rauhallisuuden tunteen ja välttymään stressireaktiolta. Osalla tilanne johtaa stressireaktioon. Jos uskot, ettet pysy aikataulussa, kehosi alkaa reagoida siihen tuottamalla stressireaktion. Sydämesi alkaa sykkiä nopeammin ja happirikasta verta virtaa lihaksiisi, jotta voisit toimia nopeammin.
”Täytyy keskittyä asiakkaaseen, ei jonon pituuteen, koska kukin asiakas hoidetaan vuorollaan.” Näin eräs Arpeetin facen kommentoija vastasi kysymykseeni asiakaspalvelutyön kiireestä. Onko kiireen tunteen ydin kiteytetty tuohon? Stressireaktiota ei aiheuta pelkkä tilanne, vaan tulkintamme tilanteesta. ”Kiire voi syntyä myös omista olettamuksista, että ympäristö odottaa minulta jotain.”Tällaisen tärkeän seikan otti esille toinen kommentoija. Helposti lähdemme uskomaan oman mielemme tuottamiin oletuksia, vaikkei niille ole mitään perusteita. Työyhteisöissä onkin mielestäni tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua kiireen olemuksesta ja työn tavoitteista, ettei harhakäsityksiä pääse syntymään. Tällainen keskustelu ennen muuta osa hyvää johtamista.
”Aina kiireeseen ei voi itse vaikuttaa, mutta sen aiheuttamaan tunteeseen voi,” toteaa kolmas kommentoija. Vaikka näin onkin, pidän sekä järkiperäistä että tunteenomaista kiirettä yhtä todellisena ja arvokkaana. Koettu kiire ja siitä aiheutuneet epämiellyttävät tunteet ovat täyttä totta. Näin on siinäkin mielessä, että tunteisiin liittyy aina kehollisia reaktioita hormonien ja hermoston tasolla.
Miten koettuun kiireen tunteeseen voi itse vaikuttaa? Mindfulnessin kautta asiaa voi ajatellaan niin, että tässä hetkessä meillä on käytettävissä kaikki mahdollinen aika. Kiire syntyy, kun haluamme tästä hetkestä jonnekin muualle, esimerkiksi siihen seuraavaan asiakkaaseen. Kiireen tunnetta syntyy myös siitä, kun yritämme tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Tarkkaavaisuutemme voi olla vain yhdessä asiassa kerrallaan. Kun yritämme esimerkiksi lukea sähköposteja puhelimelta ja seurata samanaikaisesti keskustelua, vuorottelee tarkkaavaisuutemme näin kahden asian välillä. Tämä kuormittaa aivojamme suunnattomasti, tuo levottomuuden tunnetta ja itseasiassa heikentää suorituskykyämme.
Kiireen tunnetta ehkäisee se, että osaa keskittyä hyvin yhteen asiaan kerrallaan. Keskittymiskyky on olennainen taito myös priorisoinnissa ja ajanhallinnassa. Oma mielemme ja ympäristömme tuottavat koko ajan erilaisia ärsykkeitä, joiden kelkkaan lähdemme helposti mukaan, vaikkei se olisi tarpeellistakaan. Omaa keskittymiskykyään voi kehittää mindfulness-harjoittelulla samaan tapaan kuin lihaksia kuntosalilla tai kestävyyskuntoa lenkkipolulla. Työyhteisöissä on myös tärkeää kehittää sellaisia olosuhteita, joissa ulkopuolisia häiriötekijöitä olisi mahdollisimman vähän. Onneksi nykyään puhutaan jo paljon aivoergonomiasta.
Kiireessä emme välttämättä huomaa olevamme nälkäisiä, väsyneitä tai istuvamme huonossa asennossa. Kun kiire aiheuttaa meille stressireaktion, sivuuttaa tuo reaktio kaiken muun alleen. Kivikaudella stressireaktion tarkoitus on ollut suojata meitä fyysisiltä uhkilta eli pitää meidät hengissä. Siksi stressireaktio menee ohi kaikkien muiden tunteiden. Kiire aiheuttaa meissä ihan samanlaisen reaktion kuin luolaleijona kivikaudella. Kiireessä ajaudumme helposti myös tekemään epäterveellisiä valintoja arjessamme: syömään huonosti sekä nukkumaan ja liikkumaan liian vähän.
Onko kiire aina huono asia? Kiirehuippuja on varmasti joka työssä eikä väliaikainen kiire ole huono asia. Vaarallista on kuitenkin jatkuva kiireen tuntu, joka on yksi työuupumuksen riskitekijä. Kiireen aiheuttama stressireaktio kuormittaa kehoa, madaltaa vastustuskykyä ja lisää erilaisten kroonisten sairauksien riskiä. Voimme kuitenkin pysäyttää nämä automaattiset tunnereaktiot aina välillä esimerkiksi erilaisilla mikrotauoilla ja mindfulness-harjoitteilla. Tämä on tärkeää myös palautumisen kannalta. Kiireen tunteen talttumisessa vähemmän onkin enemmän. Pienen tauon jälkeen voi tunteiden osalta aloittaa jälleen puhtaalta pöydältä, jolloin työtehokin on parempaa. Voit lukea tarkemmin näistä keinoista seuraavasta blogistani.
Miten kiireeseen voi vaikutta työyhteisöjen tasolla? Jatkuva kiire ei saisi, missään työyhteisössä olla vallitseva normaali – ei edes hoivatyössä. Jos näin kuitenkin on, pitää kiireen syitä miettiä koko työyhteisön tasolla. Onko henkilömitoitus riittävää? Onko työnjako kohdallaan? Keskitytäänkö tekemään olennaisia asioita? Onko kaikilla työhön liittyvät tavoitteet selvillä? Onko tehtävien tärkeysjärjestys selvillä? Onko riittävästi aikaa uuden oppimiseen? On myös hyvä keskustella ihmisten kokemasta kiireen tunteesta. Mistä kaikesta se johtuu? Myös sieltä voi löytyä kehitettäviä asioita koko työyhteisöön. Koskaan ei pitäisi olla niin kiire, ettei ehtisi miettiä, miksi on niin kiire. Joskus kyllä kiire voi olla tekosyy, tarttua meille epämiellyttäviin tai vaikeisiin asioihin kuten esimerkiksi kiireen syihin.
”Vielä muutama vuosikymmen sitten kiire koettiin osoitukseksi siitä, että henkilö on tärkeä ja merkityksellinen.” Näin väittävät Tampereen yliopiston työelämän tutkijatohtorit artikkelissaan. He jatkavat, että nykyään kiire on hyväksytty osaksi työelämää, mutta kaikki eivät osaa hallita aikaa. Kiire on ikään kuin normalisoitunut. Työuupumuskin supistetaan henkilökohtaiseksi ajanhallinnan ongelmaksi. Heidän mukaansa kiireen selättämiseksi yleisessä keskustelussa esitetään usein kiireen hyväksyminen ja siihen reagoiminen uudella tavalla. Tätähän minäkin yllä esitin, mutten pidä sitä suinkaan ainoan keinona. Aina pitää myös puuttua koko työyhteisöön liittyviin tekijöihin. Kiire tarkoittaa tutkijatohtoreidenkin mukaan yksinkertaisesti sitä, että työtehtäviä on liian paljon niihin käytettävissä olevaan aikaan nähden ja kiireen kokemiseen liittyykin aina subjektiivinen puoli. Hyvin usein ihmiset kokevat syyllistävänä sen, että kiirettä kuvaillaan vain pelkäksi mielen tuottamaksi harhaksi. Tällöin kiire mielletään ihmisen henkilökohtaiseksi osaamattomuudeksi tai heikkoudeksi.
Kiire voi olla erilaista alasta riippuen. Kotisairaanhoidon kiire on varmasti erilaista, kuin ohjelmistoprojektissa puurtavan projektipäällikön. Suorittava työ voi olla erittäinkin nopeatempoista työajan sisällä, mutta rajanveto työ- ja yksityiselämän välillä voi taas olla helppoa. Toisaalta tietotyössä voi olla käytettävissä erittäin paljon työajan joustamismahdollisuuksia, mutta työ tahtoo valua myös yksityiselämän puolelle. Puolensa on kummassakin työssä. Suorittavan työn nopeatempoisuus varmasti uuvuttaa, mutta niin tekee tietotyössä hämärtyvä työ- ja yksityiselämän rajakin. Tutkijatohtorit kuitenkin väittävät, että tätä työn ja yksityiselämän rajojen hämärtymistä tulee tulevaisuudessa tapahtumaan enemmänkin: ”Kun vapaa-aikaa on aiemmin totuttu pitämään tärkeänä työstä palautumisen mahdollistajana, nykyisessä kehityskulussa sitä valjastetaan entistä enemmän työelämän tarpeisiin.” Jää nähtäväksi toteutuuko tämä ennuste.
Lue lisää:
Jon Kabat-Zinn (1994). Olet jo perillä. Tietoisen läsnäolon taito.
Antti-Juhani Wihuri (2014). Tietoinen läsnäolo vapauttaa onnistumaan. Mindfulness työssä.
Tilastokeskus. Tieto&Trendit. (9.9.2020) Työolot ovat osiensa summa – liiallinen kiire syö kehittymis- ja vaikutusmahdollisuuksien painoarvoa. https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/tyoolot-ovat-osiensa-summa-liiallinen-kiire-syo-kehittymis-ja-vaikutusmahdollisuuksien-painoarvoa/
Koivunen, Leinonen, Otonkorpi-Lehtoranta (20.2.2018). Kiire syntyy sosiaalisesti, mutta ajanhallinnasta on tullut henkilökohtainen taito. https://alusta.uta.fi/2018/02/20/kiire-syntyy-sosiaalisesti-mutta-ajanhallinnasta-on-tullut-henkilokohtainen-taito/
