Mindfulness työnohjaajan apuna

Länsimaisessa psykologiassa mindfulnessin eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon ajatellaan koostuvan tarkkaavaisuudesta ja hyväksynnästä. Tarkkaavaisuudella tarkoitetaan tietoisuutta nykyhetkessä aistien ja havaintojen tasolla. Tarkkaavaisuus pitää sisällään myös oman mielen sisällöt: tunteet ja ajatukset. Lisäksi tarkkaavaisuuden kohteena ovat muut ihmiset ja tietoisuus siitä kontekstissa, jossa kulloinkin ollaan. Hyväksyntä puolestaan tarkoittaa arvostelematonta, uteliasta, avointa ja vastaanottavaista asennetta kaikkia havaintoja ja aistimuksia kohtaan. Kaikkeen tähän liittyy myös myötätunto kaikkea elollista kohtaan. Mindfulnessin kautta tullaan tietoiseksi myös omista uskomuksista, tavoista ja ajattelumalleista. Voit lukea tarkemmin mindfulnessista aiemmasta blogistani. Mindfulness on enemmän kuin stressinhallintakeino – Arpeeti % %  

Mindfulness-asenne lisää kykyä keskittyä ohjaustilanteeseen työnohjaajan omista mielensisällöistä huolimatta. Kun omiin mielensisältöihin oppii ottamaan tarkkailijan roolin, ei niiden valtaan jää niin helposti, vaan ne voi siirtää syrjään helpommin. Tarkkailijana omia ajatuksia ja tunteita havainnoidaan ikään kuin ulkopuolisen silmin ilman, että uppoudutaan niihin. Dialogin kautta työskentelevä työnohjaajan tulisi välttää omien näkemysten välittämistä työnohjattaville. Työnohjauksessa luotetaan siihen, että työnohjattavilla on potentiaalia löytää omat ratkaisunsa ja he ovat itse oman tilanteessa parhaita asiantuntijoita. Ohjaussuhde perustuu tällöin yhteistyöhön, jossa ohjaus muotoutuu sekä ohjaajan että ohjattavan vuorovaikutuksen tuloksena.

Työnohjaaja auttaa ohjattavia saavuttamaan tarkkailijan roolin suhteessa omiin mielensisältöihin. Työnohjaaja auttaa ohjattavia tekemään havaintoja siitä, miten he toimivat ja millaisia syy- ja seuraussuhteita omalla toiminnalla on. Työnohjaaja tehostaa ohjattavien omaa reflektiota ja auttaa myös ottamaan ongelmiin etäisyyttä. Työnohjauksessa myös ajatellaan, että aikuisten ihmisten aito muutos lähtee liikkeelle oman tulkinnan muutoksesta. Aitoa muutosta ei puolestaan tapahdu ilman kriittistä omaa pohdintaa eli itsereflektiota.

Mindfulnessin kautta voi tulla tietoiseksi oman mielen taipumuksista. Tämä on tärkeää, ettei työnohjaaja tuo omia kehitysprosessejaan osaksi työnohjausta tai anna omien uskomusten rajoittaa ohjausprosessia. Meistä jokaisella työnohjaajalla on varmasti omia mielen taipumuksia, joiden mukaan lähdemme helposti. Näistä taipumuksista on hyvä olla tietoinen, jotta ne voisi ohjaustilanteessa huomata. Meillä voi olla taipumusta lähteä ratkomaan ohjattavan ongelmia liian nopeasti tai meillä saattaa olla jokin vahva näkemys siitä, miten asioiden pitäisi olla. Saatamme myös tuntea hankalaksi jotkut ohjaustilanteet. Tällöin meillä voi olla taipumus ohittaa nämä tilanteet, vaikka niiden äärelle olisi ohjattavien kannalta hyvä pysähtyä. Osa mielen taipumuksistamme jää aina tiedostamattomiksi.

Mindfulness auttaa omien hankalien mielensisältöjen käsittelyssä. Mindfulness lähtee siitä, että sekä epämiellyttäviin että miellyttäviin mielensisältöihin voi suhtautua neutraalisti. Kun kaikkiin mielensisältöihin voi suhtautua neutraalisti, ei tule tarvetta lähteä niiden mukaan niin helposti. Mielensisällöt ovat aina väliaikaisia ja tarkkailijana voi itse päättää, millaisen ajatuksen tai tunteen matkaan lähtee milloinkin. Jos kyky tarkkailijapositioon puuttuu, olemme helpommin omien vaihtelevien, välillä järkevien ja välillä järjettömien ajatuskulkujen vietävissä. Mindfulness-harjoittelu parantaa myös tunteiden hallintaa, mikä on mielestäni myös olennainen taito työnohjaajalla. Olen kokenut myös oman työnohjauksen sellaiseksi tilaksi, jossa omia tiedostamattomia mielen taipumuksia voi tehdä näkyväksi.

Mindulness parantaa kykyä hyödyntää omaa intuitiotaan. Intuitio on ihmiselle hyvin luontainen tiedonkäsittelymalli samaan tapaan kuin hitaampi reflektointikin. Vuorovaikutustilanteissa toimimme hyvin paljon intuition varassa. Intuitio ei ole meille kuitenkaan synnynnäinen ominaisuus, vaan aivot oppivat siihen kokemuksiemme myötä tekemällä erilaisia valintoja ja yleistyksiä. Tähän perustuvat esimerkiksi asiantuntijoiden valistuneet arvaukset ja jääkiekkopelaajan nopeat ratkaisut maalin edessä. Myös työnohjaajan intuitio kehittyy koko ajan ohjauskilometrien kertyessä. Ehkä työnohjauksen paradoksi onkin se, että ei saa olla liiaksi omien vaihtelevien ajatusten ja tunteiden vietävissä, mutta toisaalta pitää kuitenkin pystyä toimimaan intuition varassa. Haaste on löytää tasapaino näiden kahden kanssa: millaisia mielensisältöjä tuoda ohjaukseen ja mitä käsitelellä myöhemmin esimerkiksi omassa työnohjauksessaan.

Työnohjaus on tavoitteellinen prosessi, mutta itse työnohjausistunnossa tavoitteet eivät voi olla liiaksi mielessä. Tavoitteet saattavat häiritä tai rajoittaa varsinaista dialogista prosessia. Tässä on samanlainen paradoksi kuin mindfulnessissakin. Mindfulness-meditaatioissa ei pyritä minnekään – ei rentoutumaan tai rauhoittumaan. Tämä pyrkimisestä luopuminen kuitenkin tuo usein rauhan. Ajattelen, että jos työnohjaajalla on työnohjausistunnossa jokin suorituspaine mielessään, ei hän voi olla täydellisesti läsnä dialogissa. Suorituspaine voi johtaa myös siihen, että työnohjaaja ryhtyy helpommin neuvomaan ohjattaviaan tai ohjailemaan dialogia tiettyyn suuntaan, josta arvelee ratkaisun löytyvän. Tällöin menetetään aito dialogi ja ohjattavissa piilevä hiljainen tieto.

Mindfulness-asenteen kehittäminen on vaativaa, mutta se on mahdollista kaikille. Se vaatii säännöllistä meditaatiota pitkän ajan. Olemme erilaisia sen suhteen, millä tasolla mindfulness-piirre meillä itse kullakin on luontaisesti. Minulla mindfulness-piirteen kehittyminen on vaatinut säännöllistä pitkäaikaista meditaatiota. Aiemmin mindfulness-harjoitteluakin kyllä ymmärsin järjen tasolla mindfulnessin idean. Vasta harjoittelu toi jotain syvyyttä kokemukseeni ja jotain alkoi kehittyä reagoimisen tasollakin. En koe olevani vieläkään valmis mindfulnessin suhteen. Jos mindfulness-harjoituksia jaksaa tehdä, niin vähitellen yhä useammin ja useammin pääsee tarkkailijapositioon myös itselle haastavissa tilanteissa.

Oman mielen tarkkailu eli metatietoisuus ei ole mielemme luontainen olotila. Se syö suunnattomasti aivojemme kapasiteettia. Aivoillamme on taipumus säästää energiaa ja siksi helpommin toimimme omien uskomustemme ja tapojemme mukaan. Uskomusten kautta reagoiminen on automaattista ja nopeaa. Se aktivoituu helpoiten kiireessä ja stressaantuneena. Nopeudella on kuitenkin hintansa – virheet. Uskomukset ja tavat sopivat niihin tilanteisiin, joissa ne ovat syntyneet. Uusiin tilanteisiin ne eivät välttämättä sovellu. Uusissa tilanteissa tarvitaan aina pysähtymistä tähän hetkeen ja syvällistä reflektointia ilman arvostelua ja ennakko-odotuksia. Tämä on mielestäni perusasenne niin mindfulnessissa kuin työnohjauksessakin.

Lähteet:

Haarakangas, K. (2008). Parantava puhe. Magentum.

Lindsay Emily, Creswell David (2017). Mechanisms of mindfulness training: Monitor and

Acceptance Theory (MAT). Clinical Psychology Review, 51.

Mustajoki, A. (2020). Väärinymmärryksiä, Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin?

Kupias, P. (2017). Toimijuus työssä. Tukena työnohjaus, coaching, mentorointi ja fasilitointi

Peavy, V. (1999). Sosiodynaaminen ohjaus. Konstruktivinen näkökulma 21. vuosisadan ohjaustyöhön. Psykologien kustannus Oy.

Rau Holly, Williams Paula (2016) Dispositional mindfulness: A critical review of construct

validation research. Personality and Individual Difference, 93.

Spence Gordon (2019). The Stilness in growth. Mindfulness and its role in the coaching process. Teoksessa: Positive psychology coaching in practice.