Mindfulness opetti hellittämään

Olen tehnyt kahdeksan viikkoa mindfulness-harjoituksia päivittäin. Harjoittelu on osa mindfulness-tunnetaitovalmentajakoulutustani. Valmistun valmentajaksi syksyn aikana. Kerron tässä blogissa siitä, miten mindfulness-harjoitteluni on sujunut ja, mitä se on tuonut tullessaan elämääni. Tämä on täysin subjektiivista pohdintaa aiheesta. Elokuun blogissani käyn sitten objektiivisemmin tutkimusartikkeleiden valossa läpi mindfulnessia.

Mindfulnessista olen ollut pitkään kiinnostunut, mutta itsemyötätunnon tutkiminen antoi sysäyksen lähteä varsinaiseen valmennukseen mukaan. Teen tutkimusta graduni puitteissa itsemyötätunnosta. Olen ollut suunnattoman vaikuttunut siitä, millaisia positiivisia tutkittuja vaikutuksia itsemyötätunnolla on terveyteemme ja yleensäkin hyvinvointiimme. Mindfulness on yksi itsemyötätunnon kolmesta osa-alueesta. Ennen valmentajakoulutusta ajattelin, etteivät varsinaiset meditaatioharjoitteet sovi minulle. Ajattelin, että ennemminkin mindfulness arjen puuhien parissa on minulle sopivampaa. Nyt olen toista mieltä. Mindfulness-harjoitusten tekeminen on auttanut minua tuomaan tietoista läsnäoloa enemmän myös arkeeni. Olo harjoitteiden jälkeen on aina hyvin levollinen. Tällainen olotila on hyvin palauttava. Se auttaa minua myös keskittymään ja fokusoimaan tekemisiäni arjen kiireiden keskellä. Samaa olotilaa en saa samassa mittakaavassa harjoittamalla mindfulnessia arjen askareiden parissa.

Minua arvelutti, että löydänkö päivittäin 20 – 60 min aikaa harjoitteita varten. Siksi en koskaan aiemmin lähtenyt omaehtoisesti tekemään harjoitteita. Ajan löytäminen huoletti myös, kun ilmoittauduin koulutukseen. Eräs harjoittelun päämääristä onkin ollut löytää omaan elämänrytmiin sopivaa harjoittelua. Olen huomannut, ettei minulle sovi aamuharjoittelu. Se ei sovi, vaikka monissa mindfulness-oppaissa ohjeistetaan, että herää 30 minuuttia aiemmin aamuisin, että saat sovitettua päivääsi harjoitteen. Ei, minä tarvitsen kunnolla heräämisaikaa aamulla eikä siihen käy mindfulness, vaikka toisin kirjoissa väitetään. Olen kokeillut aamuharjoitteita ja teen niitä vain, jos muuta vaihtoehtoa ei sinä päivänä ole. Mindfulnessissa on kyse ennen muuta myös itsensä kuuntelemisesta. Mielestäni sen tunnistaminen, ettei aamumeditaatio sovi minulle on juurikin itsensä kuuntelemista. Iltaharjoittelu sopii minulle paremmin. Tosin, jos se menee liian myöhään, niin nukahdan harjoitteen aikana. Nukahtaminen harjoitteen aikana on valmentajani mukaan sama asia kuin menisi nukkumaan kuntosalilaitteen viereen. Tämä varmasti pitää paikkansa. Näistä nukahtamiseen päätyneistä harjoitteista olen kuitenkin oppinut, että voin käyttää mindfulness-harjoitteita nukahtamisessa apuna. Nukahtaminen on minulle nimittäin ajoittain vaikeaa.

Mindfulness-harjoittelun avulla olen huomannut sen, että suurimman osan päivästä ajatukseni ovat tulevaisuudessa. Tämän tiesin kyllä ennestään. Kauhistuttavaa on ollut kuitenkin havaita, kuinka paljon suunnittelen ja huolehdin etukäteen tulevaisuutta. Huolehtimisella saan itse omassa mielessäni aikaan itselleni stressireaktion. Liiassa huolehtimisessa ei oikeastaan ole mitään järkeä. Tilanteet menevät niin kuin menevät eikä niitä voi kauhean tarkasti ennustaa etukäteen. En ole kuitenkaan suunnitteluvastainen henkilö enkä aio nyt mindfulnessin tuloksena lähteä ajelehtimaan elämän virrassa lastuna laineille. Itseasiassa rakastan suunnittelua. Suunnitelmien tekeminen ja organisointi innostavat minua. Suunnittelullekin on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa. Kun suunnitelmat ja valmistelut on tehty, ei voi kuin odottaa tulevaa uteliaana. En ole läsnä tässä hetkessä, kun mieleni on huolehtimassa tulevaisuudesta. Kun en ole läsnä tässä hetkessä, en ole läsnä läheisillenikään tai en ole täydestä sydämestäni tekemässä sitä, mitä kulloinkin teen.

Voin kyllä rehellisesti myöntää, etteivät varsinaiset mindfulness-harjoitteet minulla vielä kovin hyvin suju. Ajatukseni harhailevat niidenkin aikana todella runsaasti, etenkin siellä tulevaisuudessa. Tekemäni harjoitteet on kuitenkin ohjattu siten, ettei ajatusten harhailemaista pidetä epäonnistumisena. Ajatusten harhailu kuuluu asiaan. Tietoisuuden ohjaaminen aina takaisin nykyhetkeen on mielestäni tietoisuuden voimaharjoittelua. Sitähän arkikin on. Välillä mielemme käy tulevassa tai mennessä. Sitten havahdumme ja palautamme taas mielemme nykyhetkeen. Harjoituksissa varoitetaan, ettei itseään saa ruveta soimaamaan ajatusten harhailemisesta. Mindfulness opettaa myös hyväksyntää ja lempeyttä itseä kohtaan. Hyväksyntää mindfulness on opettanut minulle myös suhtautumisessani ympäristöön. En voi vaikuttaa esimerkiksi liikenneruuhkassa eteeni kiilaaviin muihin autoihin. Voin kuitenkin valita sen, miten itse suhtaudun asiaan. Ryhdynkö mielessäni sättimään toista autoilijaa vai suhtaudunko asiaan tyynen hyväksyvästi? Jälkimmäinen vaihtoehto on oman mielenrauhani kannalta parempi. Sättiminen puolestaan olisi nostanut vain stressitasoa. Muuta vaikutusta sättimisellä ei olisi tuossa tilanteessa. Sama koskee myös suhtautumista omia virheitä kohtaan. Itsensä ruoskiminen pitää vain haitallista tunnereaktiota yllä. Sen sijaan virheen hyväksyminen rauhallistesti ja siitä opiksi ottaminen mielenrauhan säilyttäen edistää hyvinvointiamme parhaiten. Tässä tullaankin jo itsemyötätunnon ydinkysymysten äärelle. Itsemyötätunnosta ja tunteiden vaikutuksesta hyvinvointiimme voit lukea tarkemmin aiemmista blogeistani.

Olen myös kokeillut mindfulness-ajamista. Tämä on kyllä ihan oma sovellukseni. Ajelen lähes päivittäin Oulu – Muhos -väliä edestakaisin 45 minuuttia  kerrallaan. Tuon ajan olen tottunut käyttämään tehokkaasti: soitan puheluita, suunnittelen tulevaa, etsin sopivia harkkabiisejä tanssitunneille ja niin edelleen. Tuo kaikki pitää minua virittäytyneenä tai stressaantuneena, aiheesta riippuen. Se vie myös huomioni pois liikenteestä ja ympäristöstä. Havahduin tähän, kun pappamme totesi meille tullessaan, että siihen tienvarteenhan on noussut uusi talo. Ihmettelin, että mikähän talo. Pappa tuumasi, että siihen sillan kupeeseen on tullut se hieno valkoinen talo. Olin ajanut sen uuden talon ohi pari viikkoa enkä ollut sitä huomannut. Pappa sen sijaan oli ollut skarppina. En minä. Niinpä lähdin kokeilemaan, mitä tapahtuu, kun keskityn vain ajamiseen ja ympäristön tarkkailemiseen. Sehän oli varsin rentouttavaa. Aina tehokkainta ei ole olla tehokas. Ehkä tämä oli myös liikenneturvallisuusteko.

Tekemissäni mindfulness-harjoitteissa toistuvat sanat: ja hellitä… Harjoittelun tuloksena nuo sanat ovat jääneet jotenkin soimaan päähäni. Havahdun aina välillä omaan sisäiseen ääneeni, joka sanoo: ja hellitä… Tämä selvästi palauttaa mieleni takaisin nykyhetkeen ja rentouttaa. Tämä auttaa myös kiireen tunteen vähenemiseen ja keskittymiseen. Ihmeellistä, mutta totta. Ehkä suurin hyöty kahdeksan viikon harjoittelun jälkeen minulle onkin se, että mindfulness alkaa hiipimään arjen toimiini.  Tuota hyötyä en kuitenkaan olisi saavuttanut ellen olisi tehnyt varsinaisia mindfulness-harjoitteita. Tästä innostuneena jatkankin edelleen harjoituksia. Niitä näyttää löytyvän hyvin paljon erilaisia. Kesän aikana aionkin kokeilla uusia harjoitteita ja helittää… 🙂