Mind­ful­ness on enem­män kuin stressinhallintakeino

 In Blogi, Mindfulness, Työhyvinvointi

Mind­ful­nes­sin juu­ret ovat budd­ha­lai­suu­des­sa. Län­si­mais­sa psy­ko­lo­gia on ryh­ty­nyt alun­pe­rin sovel­ta­maan mind­ful­nes­sin ilman, että sitä on lii­tet­ty laa­jem­min budd­ha­lai­seen filo­so­fi­aan. Mind­ful­nes­sia onkin pit­kään tar­kas­tel­tu ennen muu­ta itse­sää­te­lyn kei­no­na. Täl­lä het­kel­lä mind­ful­ness näh­dään enem­män koko­nais­val­tai­sen hen­ki­sen kas­vun kaut­ta, jon­ka taus­tal­la on myös budd­ha­lai­suu­teen liit­ty­vää filo­so­fi­aa. Aluk­si mind­ful­ness pyrit­tiin irrot­ta­maan koko­naan sen juu­ris­taan. Nyt ollaan taas otta­mas­sa askel­ta lähem­mäs budd­ha­lai­suut­ta. Jul­ki­suu­des­sa on käy­ty 2010-luvul­ta alkaen kes­kus­te­lua mind­ful­nes­sin pin­nal­li­suu­des­ta, joka edis­tää suo­rit­ta­mis­kult­tuu­ria. Poh­jim­mil­taan kes­kus­te­lu liit­tyy sii­hen, kuin­ka lähei­ses­ti mind­ful­nes­sin pitäi­si liit­tyä budd­ha­lai­seen ajatteluun.

Mind­ful­ness voi­daan kapeim­mil­laan ymmär­tää mene­tel­mäk­si. Min­dul­ness-har­joit­te­lu näh­dään täl­löin tavak­si kehit­tää halut­tu­ja psy­ko­lo­gi­sia piir­tei­tä, jot­ka aut­ta­vat parem­paan suo­riu­tu­mi­seen. Tie­teel­li­sis­sä tut­ki­muk­sis­sa mind­ful­nes­sin on osoi­tet­tu ole­van yhtey­des­sä alem­paan stres­si­ta­soon ja parem­paan tun­tei­den­sää­te­lyyn. Orga­ni­saa­tio­ta­sol­la mind­ful­nes­sin kaut­ta kehi­tet­tään hyvin­voi­via ja tehok­kaam­pia työn­te­ki­jöi­tä, joi­den avul­la tulos­ta­voit­teet saa­vu­te­taan parem­min. Tätä ilmiö­tä kut­su­taan McMind­ful­nes­sik­si McDo­nald­siin ver­ra­ten. Vaa­ral­li­sen täs­tä ilmiös­tä tekee sen, jos orga­ni­saa­tiois­sa esi­mer­kik­si stres­si ulkois­te­taan pel­käs­tään yksi­lön ongel­mik­si, johon rat­kai­su on mind­ful­ness. Täl­lä taval­la voi­daan hoi­taa vain laa­jem­pien ongel­mien oirei­ta yksi­lö­ta­sol­la. Pitää myös tar­kas­tel­la orga­ni­saa­tion raken­tei­ta ja laa­jem­min koko yhteiskuntaa.

Kun mind­ful­nes­sia aja­tel­laan mene­tel­mä­nä, pyri­tään nope­aan rat­kai­suun. Voi­daan esi­mer­kik­si eli­mi­noi­da stres­siä ja pyr­kiä aikaan saa­maan aikaan posi­tii­vi­sia mie­len­ti­lo­ja.  Täl­löin mind­ful­nes­sia pide­tään vain hyvin­voin­nin edis­tä­jä­nä. Mind­ful­nes­sis­ta tulee hyvin kapea-alais­ta ja sii­tä jää pal­jon pois. Laa­jem­min tul­kit­tu­na mind­ful­ness vai­kut­taa hyvin­voin­tim­me lisäk­si sii­hen, miten hah­mo­tam­me todel­li­suut­ta, mil­lai­sia aja­tuk­sia meil­lä on, vuo­ro­vai­ku­tuk­seem­me ja tekoi­him­me. Mind­ful­nes­sin tar­koi­tus on ihmis­ten kukois­ta­mi­nen, epäit­sek­kyys, myö­tä­tun­to itseä ja mui­ta koh­taan. Laa­jem­pi mind­ful­ness-pol­ku joh­taa eet­ti­seen toi­min­taan ja itsem­me lisäk­si mui­den huomioimiseen.

Mind­ful­nes­sia eli tie­tois­ta läs­nä­oloa kehi­te­tään medi­toi­mal­la. Medi­taa­tios­sa har­joi­te­taan miel­tä pysy­mään nyky­het­kes­sä tark­kaa­vai­ses­ti ja hyväk­syen. Tark­kaa­vai­suu­den koh­tee­na voi olla hen­gi­tys, kehon tun­te­muk­set, mie­len sisäl­löt tai mie­les­sä voi­daan tois­taa lyhyi­tä mant­ro­ja. Tark­kaa­vai­suus on tie­toi­suut­ta nyky­het­kes­sä havain­to­jen tasol­la. Sii­hen liit­tyy ystä­väl­li­nen ja ute­lias asen­ne. Hyväk­syn­tä on puo­les­taan arvos­te­le­ma­ton, avoin ja vas­taa­not­ta­vai­nen asen­ne kaik­kea tark­kaa­vai­suu­tem­me pii­riin tule­vaa koh­taan. Hyväk­sym­me het­ken juu­ri sel­lai­se­na kuin se on ja teem­me havain­to­ja ilman ver­tai­lu­ja. Pelk­kä tark­kaa­vai­suus tai kes­kit­ty­mi­nen ei ole medi­taa­tio­ta. Tie­teel­lis­ten tut­ki­mus­ten mukaan medi­taa­tio lisää aivo­jem­me har­maa­ta ainetta.

Medi­taa­tio kehit­tää kykyäm­me havai­ta mie­lem­me tai­pu­muk­sia. Mie­lem­me sisäl­tö muut­tuu jat­ku­vas­ti. Mie­li tuot­taa aja­tuk­sia koko ajan. Tämä on ikään kuin sisäis­tä puhet­ta. Jos­kus puhe on jär­ke­vää ja toi­si­naan se ei ole. Sisäi­nen puheem­me ei aina pal­ve­le mei­tä tai mui­ta ihmi­siä. On tär­ke­ää olla itse ohjak­sis­sa ja päät­tää, mil­lais­ten aja­tus­ten mat­kaan läh­tee. Sisäi­nen puhe sisäl­tää usein jon­kin­lais­ta arvos­te­lua tai tuo­mit­se­mis­ta. Kyse voi olla myös eri­lai­sis­ta usko­muk­sis­ta. Hyväk­sy­vä tark­kaa­vai­suus aut­taa mei­tä tul­kit­se­maan tilan­tei­ta juu­ri niin kuin ne ovat ilman, että annam­me oman sisäi­sen puheem­me värit­tää nii­tä. Näin koh­taam­me muut­kin ihmi­set eet­ti­ses­ti ilman ennak­ko­luu­lo­ja. Näin avau­tuu myös mah­dol­li­suus koh­da­ta toi­set ihmi­set myö­tä­tun­toi­ses­ti. Tut­ki­muk­sis­sa on havait­tu mind­ful­ness-piir­teen ole­van yhtey­des­sä kor­keam­paan pro-sosi­aa­li­seen käyt­täy­ty­mi­seen, empa­ti­aan ja tunneälykkyyteen.

Sisäi­nen puheem­me liit­tyy aika pit­käl­le itseem­me. Otan­ko lisää jäl­ki­ruo­kaa? Mitä­hän muut ajat­te­le­vat minus­ta? Olen­ko ter­ve? Mikä on elä­mäs­sä­ni tär­kein­tä? Medi­toin­ti vähen­tää nii­den aivoa­luei­den aktii­vi­suut­ta, jot­ka vas­taa­vat minä­kes­kei­ses­tä sisäi­ses­tä puhees­ta. Kun ryh­dym­me näke­mään sisäi­sen puheem­me ikään kuin ulko­puo­lel­ta käsin, emme samais­tu sii­hen niin hel­pos­ti. Täl­löin voim­me myös syvem­min poh­tia omia tapo­ja ja arvo­ja. Tämä on pol­ku hen­ki­lö­koh­tai­sel­le kasvulle. 

Vas­tus­ta­mi­nen ja halua­mi­nen ovat kär­si­myk­sem­me läh­tei­tä. Tus­kaa ei voi vält­tää, mut­ta se voi­daan koh­da­ta tai­ta­vas­ti. Mind­ful­nes­sin pää­mää­rä­nä ei ole muut­taa koke­muk­siam­me. Sen pää­mää­rä­nä on aut­taa mei­tä hyväk­sy­mään asiat sel­lai­si­na kuin ne ovat. Hyväk­syn­tä tar­koit­taa, että annam­me asioi­den olla niin kuin ne ovat, vaik­kem­me pitäi­si niis­tä. Kär­si­mys syn­tyy sii­tä, että haluam­me asioi­den ole­van eri taval­la. Usein itse voi­mis­tam­me täl­lä halua­mi­sel­lam­me tus­kaam­me. Halua­mi­nen ilme­nee mie­les­säm­me sisäi­se­nä puhee­na. Jos esi­mer­kik­si olem­me juut­tu­neet lii­ken­ne­ruuh­kaan, voim­me vas­tus­taa tilan­net­ta suh­tau­tu­mal­la aggres­sii­vi­ses­ti hitaa­seen lii­ken­tee­seen. Jos puo­les­taan koh­taam­me mene­tyk­siä elä­mäs­säm­me, voim­me vas­tus­taa tapah­tu­nut­ta kat­ke­ral­la poh­ti­mi­sel­la, että mik­si juu­ri minul­le piti käy­dä näin. Kyse on sii­tä, min­kä­lai­sen suh­teen otam­me todel­li­suu­teen. Jos meil­le tapah­tuu jotain nega­tii­vis­ta, se aiheut­taa meil­le tus­kaa. Jos emme hyväk­sy tuo­ta todel­li­suut­ta, lisääm­me kär­si­mys­täm­me vas­tus­ta­mal­la sitä (Kär­si­mys = Tus­ka x Vas­tus­ta­mi­nen). Hyväk­sy­mi­nen ei kui­ten­kaan tar­koi­ta, ettem­me teki­si mitään asioi­den eteen. Luo­pu­mal­la vas­tus­ta­mi­ses­ta luo­vum­me yli­mää­räi­ses­tä tun­ne­taa­kas­ta. Rau­hal­li­sem­mas­ta mie­les­tä käsin mei­dän on hel­pom­paa löy­tää myös rat­kai­su­ja tilanteeseen.

Medi­taa­tios­ta voi tul­la suo­rit­ta­mis­ta ja uusi stres­si­te­ki­jä elä­mään, jos emme ymmär­rä mind­ful­nes­sin taus­ta-aja­tuk­sia. Hyväk­sy­mi­nen on myös medi­taa­tion perus­ta. Tämä tar­koit­taa, että hyväk­sym­me myös sisäi­sen puheem­me, joka vie mei­tä pois tie­toi­ses­ta läs­nä­olos­ta. Vaik­ka medi­taa­tios­sa pyri­tään pitä­mään mie­li nyky­het­kes­sä, hyväk­sy­tään, että mie­len luon­tai­nen tai­pu­mus on har­hail­la. Mie­len sisäl­tö­jä ei voi tukah­dut­taa. Tukah­dut­ta­mi­nen on vas­tus­ta­mis­ta. Mitä enem­män vas­tus­tam­me sitä sit­keäm­min mie­li har­hai­lee. Medi­taa­tios­sa kaik­ki aja­tuk­set ja tun­teet ote­taan vas­taan, mut­ta nii­den kans­sa ei jää­dä seu­rus­te­le­maan. Kun mie­len­si­säl­löt on koh­dat­tu, siir­re­tään taas tark­kaa­vai­suus medi­taa­tion. Tätä teh­dään aina uudel­leen, uudel­leen ja uudel­leen. Tätä on medi­taa­tio. Hyväk­sy­mäl­lä aina uudel­leen ja uudel­leen mie­len har­hai­lu, opi­taan hyväk­syn­tään myös elämässä.

Medi­taa­tio ei joh­da aina rau­hoit­tu­mi­seen. Sii­hen ei yksit­täi­ses­sä medi­taa­tios­sa edes pyri­tä, kos­ka se oli­si halua­mis­ta. Halua­mi­nen vie tark­kaa­vai­suu­tem­me pois nyky­het­kes­tä. Toi­si­naan yksit­täi­nen­kin medi­taa­tio voi rau­hoit­taa. Oma­koh­tai­nen koke­muk­se­ni on, että mitä stres­saa­vam­pi päi­vä on ollut, sitä rau­hat­to­mam­min mie­li on medi­taa­tios­sa­kin. Budd­ha­lai­nen munk­ki Ajahn Brahm ker­too hänen ensim­mäi­sen medi­taa­tio-opet­ta­jan­sa sano­neen, ettei ole ole­mas­sa sel­lais­ta kuin huo­no medi­taa­tio. Tämä on erit­täin vapaut­ta­va ja hyväk­sy­vä aja­tus. Medi­taa­tio paran­taa pit­käl­lä täh­täi­mel­lä kykyäm­me koh­da­ta haas­ta­via tilan­tei­ta arjes­sa. Tämä vaa­tii sään­nöl­lis­tä har­joit­te­lua. Mind­ful­nes­sin para­dok­si on, ettei medi­taa­tios­sa kui­ten­kaan pyri­tä minnekään. 

Ei ole yksi­se­lit­teis­tä, mitä osal­lis­tu­jat otta­vat mukaan­sa mind­ful­ness-kurs­seil­ta. Mind­ful­ness-val­men­ta­ja­na pyrin huo­leh­ti­maan, että kurs­seil­la­ni käy­dään aina taus­ta­fi­lo­so­fi­aa läpi sii­nä mää­rin kuin se minul­le täs­sä het­kes­sä on avau­tu­nut. Osal­le medi­taa­tio voi jää­dä pysy­väk­si osak­si elä­mää. Osa ottaa kurs­sil­ta mukaan­sa muu­ta­man vin­kin stres­si­hal­lin­taan. Minul­le tämä sopii. Ei ole minun asia­ni tuput­taa mitään kenel­le­kään, vaan hyväk­syä ne valin­nat, joi­ta osal­lis­tu­jat teke­vät. Sik­si pyrin suun­nit­te­le­maan kurs­si­ni siten, että siel­tä löy­tyy kai­ken­lai­sia vaih­toeh­to­ja. Jot­ta mind­ful­ness-val­men­ta­ja pys­tyi­si tar­joa­maan eri­lai­sia vaih­toeh­to­ja, on olen­nais­ta, että hänel­lä on itsel­lään riit­tä­vän syväl­li­nen oma­koh­tai­nen koke­mus mind­ful­nes­sis­ta. Tär­ke­ää on, että val­men­ta­ja myös itse medi­toi sään­nöl­li­sek­si. Medi­taa­tio lisää ymmär­rys­tä taus­ta­fi­lo­so­fias­ta. Jos näin ei ole, jää mind­ful­nes­sin ohjaa­mi­nen pel­käs­tään sup­peal­le tasol­le. Täl­löin on vaa­ra, että mind­ful­ness ymmär­re­tään vain kapea-alai­ses­ti stres­sin­hal­lin­nan mene­tel­mä­nä, joka pahim­mas­sa tapauk­ses­sa edis­tää vain suo­rit­ta­mi­sen kult­tuu­ria ja lisää stres­siä. Tär­ke­ää on myös, ettei mind­ful­nes­sia tar­jo­ta rat­kai­suk­si ongel­miin, joi­den juu­ret ovat muu­al­la kuin yksilössä.

Lue lisää:

Bhikk­hu, A. (2020). The Myth of McMind­ful­ness. Mindfulness.

Brahm, A. (2014) Mind­ful­ness, bliss, and bey­ond. A. meditator´s hand­book. Wis­dom Publica­tions Inc.

Cra­ne, R. (2017). Imple­men­ting Mind­ful­ness in the Main­stream: Making the Path by Wal­king it. Mindfulness.

Huang, Z. (2019). Lear­ning from the “right” ground of mind­ful­ness: some insights for the “good” intercul­tu­ra­list. Lan­gua­ge and Intercul­tu­ral Communication.

Kris­ten­sen, M. (2017). Mind­ful­ness and reso­nance in an era of acce­le­ra­tion: a cri­tical inqui­ry. Jour­nal of Mana­ge­ment, Spi­ri­tua­li­ty & Religion.

Kude­sia, R. (2019). Mind­ful­ness as Metacog­ni­ti­ve prac­tice. Aca­de­my of Mana­ge­ment Review.

McCaw, C. (2019). Mind­ful­ness “thick” and “thin” – a cri­tical review of the use of mind­ful­ness in educa­tion. Oxford Review of Education.

Pur­ser, R., Milil­lo, J. (2015). Mind­ful­ness Revi­si­ted: A Budd­hist-Based Concep­tua­liza­tion. Jour­nal of Mana­ge­ment Inquiry

Rau, H., Wil­liams, P. (2016) Dis­po­si­tio­nal mind­ful­ness: A cri­tical review of con­struct vali­da­tion research. Per­so­na­li­ty and Indi­vi­dual Dif­fe­rence, 93.

Sha­pi­ro, S., Sie­gel, R., Neff, K. (2018). Para­doxes of Mind­ful­ness. Mindfulness

Recommended Posts