Itsemyötätunto työelämässä
Emilia Kujalan kolumni ”Moni potee allergiaa myötätunto- ja armollisuuspuheelle” on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kujalan mukaan myötätuntopuhetta käytetään työelämässä paljon väärin. Väärinkäyttöä on se, että erilaisia työelämän rakenteellisia virheitä yritetään vyöryttää yksilön vastuulle itsemyötätuntoon vetoamalla. Tällöin ole imyötätuntoisempi -lausahduksilla voidaan pakoilla esimerkiksi työyhteisön vastuuta konkreettisesti puuttua epäkohtiin ja työkuormitukseen. Kujala toteaakin osuvasti kolumnissaan, että hyvää tarkoittavista lausahduksista tulee parempi olo vain niiden antajalle. Tässä blogissa pohdin aihetta itsemyötätunnon näkökulmasta.
Itsemyötätunnosta on tullut muotisana samaan tapaan kuin mindfulnessista aikaisemmin. Kun näin käy, niin hyväkin aihe pinnallistuu ja muuttuu kliseeksi. Itsemyötätunto -käsitteen väärinkäyttöä on myös se, ettei tarkkaan tiedetä, mitä itsemyötätunto tarkoittaa. Sain keväällä valmiiksi kasvatuspsykologian maisterin opintoihin liittyen gradun itsemyötätunnosta. Kerron tässä blogissa, mitä itsemyötätunto tarkoittaa psykologisena käsitteen ja miten se vaikuttaa. Rinnalla pohdin myös, miten itsemyötätunnosta voisi aidosti olla hyötyä työelämässä.
Itsemyötätunto on hyvin henkilökohtainen ominaisuus. Sen kehittäminen voi olla toisille meistä vaikeaa. Esimerkiksi persoonallisuutemme vaikuttaa taipumukseemme olla itsemyötätuntoinen. Itsemyötätuntoa kohtaan voidaan tuntea pelkoa ja itsemyötätunnon osoittaminen voidaan kokea jopa epämiellyttävänä. Itsemyötätunto on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Itsemyötätuntoa kehitetään mindfulness-pohjaisilla harjoituksilla. Parhain tutkimusnäyttö on 8 viikon mittaisista harjoitusohjelmista, joissa tehdään lähes päivittäin 20–40 minuutin mittaisia harjoituksia. Harjoittelu vaatii aikaa ja sitoutumista. Itsemyötätunto, jos sitä ei luontaisesti ole, ei kehity käskemällä.
Työyhteisöissä itsemyötätunnon kehittäminen edellyttää valmennusohjelmia ja mahdollisuutta käyttää aikaa harjoitteluun. Mindfulness-kursseillani tapaan paljon ihmisiä, jotka myöntävät mindfulnessin ja itsemyötätunnon hyödyt, mutta eivät pysty löytämään arjessaan aikaa säännölliselle harjoittelulle. Itsemyötätunnostakin voi tulla vain uusi kohtuuton vaatimus ja stressitekijä elämään. Jos aikaa ei ole säännölliselle meditaatiolle, niin oikea teko on unohtaa harjoittelu sellaisessa elämäntilanteessa. Jos työyhteisöissä kuitenkin halutaan vaalia itsemyötätuntoisuutta, pitäisi silloin järjestää aikaa ja rauhallisia tiloja mindfulness-harjoitusten tekemiseen. En ole vielä toistaiseksi kuullut työpaikasta, jossa voi käydä työajalla rauhassa meditoimassa. Toisaalta pitäisi tiedostaa, että itsemyötätunnon kehittäminen on hyvin henkilökohtainen prosessi, johon ketään ei saa pakottaa. Itsemyötätunnon kehittämisen pitää lähteä omasta sisäisestä halusta ja tarpeesta. Työyhteisöt voivat mielestäni tarjota mahdollisuuksia osallistua tällaisiin valmennuksiin, mutten kyllä lähtisi suunnittelemaan koko työyhteisön kattavaa valmennusta.
Tutkimuksissa on havaittu, että havainnot toisten ryhmän jäsenten itsemyötätuntoisuudesta vaikuttavat yksilöiden itsemyötätunnon tasoon. Itse olen tämän huomannut harrastusryhmiä vetäessäni. Aihetta on tutkittu vasta vähän, mutta työyhteisöjen kannalta tämä alustava tutkimustulos on mielenkiintoinen. Itsemyötätuntoisuuden ruokkiminen edellyttää myös johtamiskulttuuria, jossa kuunnellaan ihmisiä tunteiden tasolla. Itsemyötätuntoisuutta työyhteisöissä ruokkii johtajien empaattisuus, aitous, rehellisyys ja nöyryys. Rakenteellisiin epäkohtiin puuttumisessa apua varmaan eniten onkin johtajien itsemyötätuntoisuuden kehittämisessä. Korkea itsemyötätunto on nimittäin yhteydessä suurempaan haluun auttaa muita ihmisiä ja parempaan kykyyn kohdata toisten ihmisten kärsimys. Itsemyötätunto ominaisuutena ei ole siten itsekästä. Itsemyötätunto lisää omaa hyvinvointia, jolloin on voimavaroja auttaa myös muita. Seuraavaksi kerronkin sitä, mitä itsemyötätunto konkreettisesti on ja miten se vaikuttaa.
Itsemyötätunto on tunteiden säätelykeino, josta on hyötyä etenkin silloin, kun kohtaamme elämässä menetyksiä, kärsimystä ja epäonnistumisia. Itsemyötätunnon juuret ovat buddhalaisuudessa, jonka mukaan myötätunto kuuluu kaikille elollisille, myös meille itsellemme. Korkea itsemyötätunto lisää emotionaalista selkeyttä ja vaikeiden tunteiden hyväksymistä. Hermoston tasolla korkea itsemyötätunto aktivoi rauhoittavaa parasympaattista hermostoa, jonka toiminta liittyy tehokkaaseen tunteiden hallintaan ja stressin alentamiseen. Itsemyötätunto toimii samalla tavalla kuin se, että rauhoittaisimme hätääntynyttä tai kärsivää lasta. Itsemyötätunnon avulla rauhoitamme kärsimyksen hetkellä itseämme. Näin saamme tunnereaktiomme tasaantumaan, jolloin voimme ottaa vaikeaan tilanteeseen objektiivisemman näkökulman. Itsemyötätunto onkin yhteydessä matalampaan uhkan tunteeseen, mikä tuo hallittavuuden tunnetta stressaaviin tilanteisiin. Tämä puolestaan voi auttaa löytämään uusia ja erilaisia selviytymiskeinoja haastavissa tilanteissa.
Itsemyötätunto on moniulotteinen ominaisuus, joka koostuu kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta osatekijästä. Osatekijät liittyvät tunteiden ja käyttäytymisen hallintaan (ystävällisyys), omiin uskomuksiin (yhteinen ihmisyys) ja tarkkaavaisuuden säätelyyn (hyväksyvä tietoinen läsnäolo). Ystävällisyys itseä kohtaan tarkoittaa, että kohtelee itseään hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisesti tuskan ja epäonnistumisen hetkellä sen sijaan, että olisi ankaran itsekriittinen. Yhteinen ihmisyys merkitsee, että ymmärtää muidenkin ihmisten jakavan samoja vaikeita kokemuksia kuin itse. Vastakohtana tälle ymmärrykselle on itsensä kokeminen eristäytyneeksi muista ihmisistä kärsimyksen hetkellä. Voimme esimerkiksi ajatella, että miksi vain minulle tapahtuu tällaisia asioita. Vastaavasti voimme ajatella, että vain minä olen niin tyhmä, että teen tällaisia virheitä. Itsemyötätunto ei ole itsesääliä, vaan ymmärrystä siitä, että kärsimys ja epäonnistumiset ovat osa ihmiselämää. Yhteisen ihmisyyden kautta voi kärsimyksen hetkellä ajatella ansaitsevansa samanlaista myötätuntoista kohtelua kuin muutkin ihmiset. Kolmas itsemyötätunnon osatekijä, hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness), tarkoittaa tarkkaavaista ja tasapainoista suhtautumista omiin tuskallisiin ajatuksiin ja tunteisiin sen sijaan, että ylisamaistuisi niihin tai yrittäisi tukahduttaa niitä. Tämä on tärkeää, koska tunteiden tukahduttaminen tai negatiivisten ajatusten märehtiminen ovat yhteydessä vain korkeampiin negatiivisiin tunteisiin. Kaikki tunteet, ne epämiellyttävätkin, kannattaa kokea ja kuunnella niiden viesti. Tämä rauhoittaa tunnereaktioita.
Itsemyötätunto ei tarkoita omien virheiden läpi sormien katsomista tai vastuunpakoilua. Itseasiassa itsemyötätunto lisää vastuukantoa omista virheistä terveellä tavalla, koska omaa toimintaa voi arvioida rauhallisesta ja turvallisesta mielentilasta käsin. Tällöin virheet tai negatiivinen palaute eivät ole uhka omalle itsearvostukselle. Ystävällisyys itseä kohtaan ei tarkoita ehdotonta positiivista arviota itsestä, vaan se on avointa suhtautumistapaa sekä omiin vahvuuksiin että heikkouksiin. Itseään kohtaan voi olla myötätuntoinen, vaikka olisi pettynyt omaan toimintaansa. Itsemyötätuntoiset ihmiset ottavatkin negatiivisesta palautteesta helpommin opikseen kuin vähemmän itsemyötätuntoiset ihmiset. Itsemyötätuntoiset ihmiset ottavat vastuuta omista virheistään samalla, kun ovat ystävällisiä itseään kohtaan. Virheitä ei tarvitse peitellä oman ahdistuksensa vuoksi. Liiallinen itsekritiikki puolestaan käynnistää meissä uhkasysteemin ja stressireaktion, jossa negatiivisen palautteen ottamista saatetaan vältellä.
Tutkimusnäyttö itsemyötätunnon suotuisista vaikutuksista hyvinvoinnille on jo varsin vahvaa. Aihetta on tutkittu 20 vuoden ajan. Itsetunto on ennen muuta tunteiden säätelykeino, jonka avulla voimme rauhoittaa mieltämme ja kehoamme. Rauhallisemmasta mielentilasta käsin voimme paremmin miettiä ratkaisuja vaikeaan tilanteeseemme. Ratkaisu voi olla sekin, että toteamme tarvitsevamme apua. Tällöin itsemyötätunto itsessään ei auta esimerkiksi resurssipulan tai työelämän rakenteellisten ongelmien edessä, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja koko työyhteisöltä tunteiden säätelyn lisäksi.
Lue lisää:
Arpeetin itsemyötätunto blogit: Itsemyötätunto Archives – Arpeeti
Chishima, Y., Mizuno, M., Sugawara, D., & Miyagawa, Y. (2018). The influence of self-compassion on cognitive appraisals and coping with stressful events. Mindful-ness, 9(6).
Crozier, A. J., Mosewich, A. D. & Ferguson, L. J. (2019). The company we keep: Exploring the relationship between perceived teammate self-compassion and athlete self-compassion. Psycholo-gy of sport and exercise, 40, 152-155.
Finlay-Jones, A., Rees, C., Kane, R. (2015). Self-Compassion, Emotion Regulation and Stress among Australian Psychologists: Testing an Emotion Regulation Mod-el of Self-Compassion Us-ing Structural Equation Modeling. Plos one. Jyly 24, s. 1–19.
Gilbert, P., McEwan, K., Irons, C., Bhundia, R., Christie, R., Broomhead, C. & Rockliff, H. (2010). Self‐harm in a mixed clinical population: The roles of self‐criticism, shame, and social rank. Brit-ish journal of clinical psychology, 49(4), 563-576.
Kirschner, H., Kuyken, W., Wright, K., Roberts, H., Brejcha, C. & Karl, A. (2019). Soothing Your Heart and Feeling Connected: A New Experimental Paradigm to Study the Benefits of Self-Compassion. Clinical Psychological Science, 7(3), pp. 545-565.
Neff, K. (2003a). The development and validation of a scale to measure self-compassion. Self and Identity, 2(3), 223-250.
Neff, K. (2003b). Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy atti-tude toward oneself. Self and Identity, 2(2), 85-101.
Neff, K. D., & Vonk, R. (2009). Self-compassion versus global self-esteem: Two differ-ent ways of relating to oneself. Journal of Personality, 77(1), 23-50.
Neff, K. D., & Pommier, E. (2013). The relationship between self-compassion and other-focused concern among college undergraduates, community adults, and practicing meditators. Self and Identity, 12(2), 160-176.
Neff, K. D., & Vonk, R. (2009). Self-compassion versus global self-esteem: Two differ-ent ways of relating to oneself. Journal of Personality, 77(1), 23-50.
Neff, K. D., & Pommier, E. (2013). The relationship between self-compassion and other-focused concern among college undergraduates, community adults, and practicing meditators. Self and Identity, 12(2), 160-176.
Svendsen, J., Osnes, B., Binder, P., Dundas, I., Visted, E., Nordby, H., Sørensen, L. (2016). Trait Self-Compassion Reflects Emotional Flexibility Through an Association with High Vagally Me-diated Heart Rate Variability. Mindfulness, 7(5), pp. 1103-1113.
