Itse­myö­tä­tun­to tuot­taa vakaa­ta ja rea­lis­tis­ta itsear­vos­tus­ta itse­tun­toa parem­min

 In Itsemyötätunto, Työelämä, Työhyvinvointi

Tut­ki­mus­ten mukaan itse­myö­tä­tun­to tuot­taa vakaam­paa ja rea­lis­ti­sem­paa itsear­vos­tus­ta kuin hyvä itse­tun­to. Itse­myö­tä­tun­toi­set ihmi­set otta­vat enem­män vas­tuu­ta omien vir­hei­den kor­jaa­mi­ses­ta ja eivät­kä tun­ne epä­on­nis­tu­mis­ten yhtey­des­sä niin suur­ta ahdis­tus­ta. Itse­myö­tä­tun­toi­set ihmi­set käyt­tä­vät vähem­män aikaa sosi­aa­li­seen ver­tai­luun ja sen miet­ti­mi­seen, mitä muut mah­ta­vat heis­tä aja­tel­la. Hyvä itse­tun­to puo­les­taan saat­taa joh­taa pahim­mas­sa tapauk­ses­sa nar­sis­miin. Vas­taa­va yhteyt­tä ei ole tut­ki­muk­sis­sa löy­det­ty itse­myö­tä­tun­toon liit­tyen. Näi­tä aihei­ta käsit­te­len täs­sä blo­gi-kir­joi­tuk­ses­sa­ni. Jos itse­myö­tä­tun­to ei ole sinul­le käsit­tee­nä ennes­tään tut­tu, niin sii­tä voit lukea jou­lu­kuun blo­gis­ta­ni.

Itse­myö­tä­tun­to tuot­taa sisäis­tä mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­net­ta, joka ei perus­tu itse­te­hos­tuk­sel­le tai mui­den vähät­te­lyl­le. Itse­myö­tä­tun­toon liit­tyy aja­tus, ettem­me tar­vit­se itsem­me ulko­puo­lel­ta mitään tun­teak­sem­me itsem­me arvok­kaak­si tai riit­tä­väk­si. Meil­le ei yli­pää­tään tar­vit­se tapah­tua mitään eri­tyis­tä tai ihmeel­lis­tä, että tun­ti­sim­me olom­me hyväk­si. En kui­ten­kaan väi­tä sitä, ettei­kö ystä­vän kii­tos tai ylis­tä­vä palau­te tun­tui­si hyväl­tä, mut­ta voim­me arvos­taa itseäm­me ihan yhtä pal­jon myös ilman nii­tä. Kos­ka emme tar­vit­se mitään ulko­puo­lel­tam­me tule­vaa itsear­vos­tuk­sem­me tuek­si, on itsear­vos­tuk­sem­me var­sin vakaa­ta.

Itse­myö­tä­tun­to ei ole itse­kes­kei­syyt­tä, vaik­ka arvos­tam­me hyviä puo­liam­me. Ymmär­räm­me, että kai­kil­la ihmi­sil­lä on vah­vuuk­sia ja heik­kouk­sia samal­la taval­la kuin itsel­läm­me­kin. Näin ollen pys­tym­me arvos­ta­maan omia hyviä puo­liam­me ilman, että alkai­sim­me tun­tea yli­mie­li­syyt­tä toi­sia koh­taan. Emme arvos­ta itseäm­me sik­si, että oli­sim­me mui­ta parem­pia. Arvos­tam­me itseäm­me sel­lai­se­na kuin olem­me – heik­kouk­si­neen ja vah­vuuk­si­neen.

Itse­myö­tä­tun­to on hyväk­sy­vä suh­tau­tu­mis­ta­pa itseem­me. Itse­tun­toon puo­les­taan liit­tyy tar­ve mää­ri­tel­lä itsen­sä joko hyväk­si tai huo­nok­si. Itse­tun­to on arvio omas­ta arvos­ta, joka mää­rit­tyy omien onnis­tu­mis­ten, epä­on­nis­tu­mis­ten ja toi­siin koh­dis­tu­van ver­tai­lun kaut­ta. Itse­myö­tä­tun­to puo­les­taan on enem­män­kin avoin­ta ja hyväk­sy­vää tie­toi­suut­ta omia koke­muk­sia koh­taan. Hyvän itse­tun­to sen sijaan nojaa ver­tai­luun ja tun­tee­seen, että on mui­ta parem­pi jos­sa­kin suh­tees­sa. Hyvän itse­tun­non yllä­pi­tä­mi­ses­sä saat­taa­kin ilme­tä tar­ve suo­ja­ta tai koros­taa ego­aan. Itse­myö­tä­tun­toi­nen ihmi­nen huo­mioi puo­les­taan sen, että hän muut­tuu koko ajan eikä hän­tä voi mää­ri­tel­lä joko hyväk­si tai huo­nok­si. Itse­myö­tä­tun­toi­set ihmi­set koh­taa­vat myös riit­tä­mät­tö­myy­den tun­teet hyväk­syn­nän kaut­ta eivät­kä tuo­mi­ten.

Itse­myö­tä­tun­to suo­jaa mei­tä ahdis­tuk­sel­ta epä­on­nis­tu­mis­ten yhtey­des­sä. Itse­myö­tä­tun­toon kuu­luu myös se puo­li, että koh­da­tes­sam­me kri­tiik­kiä ja epä­on­nis­tu­mi­sia, ne eivät vai­ku­ta itsear­vos­tuk­seem­me. Itse­myö­tä­tun­toi­si­na osaam­me suh­tau­tua palaut­tee­seen ja epä­on­nis­tu­mi­siin rea­lis­ti­ses­ti ja muut­taa tar­vit­taes­sa toi­min­taam­me. Hyvän itse­tun­non yllä­pi­to voi puo­les­taan aiheut­taa omien epä­on­nis­tu­mis­ten vähät­te­lyä ja syi­den etsi­mis­tä itsen­sä ulko­puo­lel­ta. Tämä joh­tuu sii­tä, että itse­tun­to raken­tuu onnis­tu­mis­ten, epä­on­nis­tu­mis­ten ja ulko­puo­lis­ten arvioi­den ympä­ril­le. Epä­on­nis­tu­mi­set ja mui­den kri­tiik­ki on täl­löin uhka oma­nar­von­tun­nol­le. Tämä voi joh­taa myös sii­hen, että ihmi­nen tulee vihai­sek­si tai aggres­sii­vi­sek­si, kun hänen itsear­vos­tuk­sen­sa tun­net­ta uha­taan. Oman itsear­vos­tuk­sen ulko­koh­tai­suus voi aiheut­taa myös yli­mie­li­syyt­tä, mui­den aliar­vioin­tia ja mui­den näkö­kan­to­jen tor­ju­mis­ta. Hyvän itse­tun­non säi­lyt­tä­mi­sen pahin var­jo­puo­li voi olla jopa nar­sis­mi. Itse­myö­tä­tun­nol­le ei ole löy­ty­nyt täl­lais­ta yhteyt­tä. Sen sijaan itse­myö­tä­tun­toi­set arvioi­vat itse­ään tut­ki­mus­ten mukaan rea­lis­ti­ses­ti. Hyvän itse­tun­non omaa­vien itsear­vioin­nit ovat usein puo­les­taan yli­mi­toi­tet­tu­ja.

Hyvää itse­tun­toa tun­ne­taan, kun asiat suju­vat hyvin. Itse­myö­tä­tun­to on mer­ki­tyk­sel­lis­tä eten­kin sil­loin, kun koh­taam­me vas­toin­käy­mi­siä. Kun voim­me suh­tau­tua vir­hei­siim­me hyväk­sy­väs­ti, voim­me myös ottaa niis­tä vas­tuu­ta. Jos vir­hei­tään ei voi myön­tää, ei niis­tä voi ottaa vas­tuu­ta­kaan. Tut­ki­muk­sis­sa onkin havait­tu, että itse­myö­tä­tun­toi­set ihmi­set otta­vat parem­min vir­heis­tään vas­tuu­ta kuin hyvän itse­tun­non omaa­vat ihmi­set.  Lisäk­si omien heik­kouk­sien ja vir­hei­den ajat­te­lu aiheut­taa itse­myö­tä­tun­toi­sil­le ihmi­sil­le vähem­män ahdis­tus­ta kuin hyvän itse­tun­non omaa­vil­le ihmi­sil­le. Itse­myö­tä­tun­toi­set ihmi­set myös käyt­tä­vät vähem­män aikaa sen poh­ti­mi­seen, mitä muut heis­tä ajat­te­le­vat.

Itse­myö­tä­tun­to liit­tyy huo­len­pi­don ja yhtei­syy­den tun­tei­siin. Itse­tun­to puo­les­taan liit­tyy kil­pai­luun ja voi­man­tun­toon. Nämä tun­teet ovat hyvin eri­lai­sia ja akti­voi­vat meis­sä eri­lai­sia hor­mo­ni­reak­tioi­ta. Hor­mo­ni­reak­tiot ovat puo­les­taan yhtey­des­sä esi­mer­kik­si stres­siin. Itse­myö­tä­tun­to­tai­to­jen kehit­tä­mi­sen onkin havait­tu lisää­vän oksi­to­sii­ni­hor­mo­nin eri­tys­tä. Oksi­to­sii­ni lie­vit­tää pel­koa ja ahdis­tus­ta sekä alen­taa stres­siä ja saa näin stres­siin kuu­lu­van tais­te­le-pake­ne -reak­tion kat­kea­maan.

Minul­le itse­myö­tä­tun­to mer­kit­see armol­li­suut­ta ja vapaut­ta. Armol­li­suus tar­koit­taa minul­le itse­ni hyväk­sy­mis­tä sel­lai­se­na kuin olen. Vapaus tar­koit­taa minul­le oman näköis­tä elä­mää omien arvo­jen mukaan elet­ty­nä. Tämä ei kui­ten­kaan onnis­tu, jos itsear­vos­tus läh­tee sii­tä, mitä muut minus­ta ajat­te­le­vat. Pol­ku itse­myö­tä­tun­toi­suu­teen ei ole ollut eikä ole minul­le help­po. Itse­myö­tä­tun­toi­suus­tai­to­jen kehit­tä­mi­nen vaa­tii mie­les­tä­ni har­joi­tus­ta samaan tapaan kuin vaik­ka­pa tans­sin oppi­mi­nen. Itse­myö­tä­tun­toi­suut­ta har­joi­tel­laan usein mind­ful­nes­sin kaut­ta, jos­sa omiin aja­tuk­siin ja tun­tei­siin opi­taan suh­tau­tu­maan hyväk­sy­väs­ti ja arvos­te­le­mat­ta. Mind­ful­nes­sin har­joit­ta­mi­seen on ole­mas­sa pit­kiä kurs­se­ja, kir­jo­ja, cd-levy­jä ja net­ti­kurs­se­ja. Eri ihmi­sil­le sopi­vat var­mas­ti eri tavat. Minul­le, hyvin käy­tän­nön­lä­hei­sel­le ihmi­sel­le, on sopi­nut par­hai­ten arjen tilan­teis­sa kokei­le­mi­nen ja har­joit­te­le­mi­nen. Ja har­joit­te­lu jat­kuu edel­leen, ei itseä­ni ruos­kien, vaan mah­dol­li­sim­man itse­myö­tä­tun­toi­ses­ti😊

Seu­raa­vas­sa blo­gis­sa­ni hel­mi­kuus­sa poh­din, että unoh­de­taan­ko muu­tos­joh­ta­mi­ses­sa työi­den­ti­teet­tien joh­ta­mi­nen.

Aihee­seen liit­ty­vää luet­ta­vaa

Kir­jat:

Kris­tin Neff: Itse­myö­tä­tun­to. Luo­vu itse­si soi­maa­mi­ses­ta ja löy­dä itse­var­muu­te­si.

Tie­teel­li­set artik­ke­lit:

Bar­nad Lau­ra, Cur­ry John. (2011). Self-Com­pas­sion: Concep­tua­liza­tions, Cor­re­la­tes & Inter­ven­tions. Review of Gene­ral Psyc­ho­lo­gy.

Neff Kris­tin, Hsieh Ya-Ping, Dejit­te­rat Kul­laya. (2005). Self-Com­pas­sion, Achie­ve­ment Goals , and Coping with Aca­de­mic Fai­lu­re. Self and Iden­ti­ty 4.

Neff Krsi­tin, Vonk Roos. (2009). Self-Comaps­sion Ver­sus Glo­bal Self-Esteem: Two Dif­fe­rent Ways of Rela­ting to One­self. Jour­nal of Per­so­na­li­ty 77:1.

Recommended Posts