Itsemyötätunto on kolmivaiheinen prosessi

Itsemyötätunto mielletään usein ystävällisyytenä ja armollisuutena itseämme kohtaan. Ystävällisyyden lisäksi itsemyötätuntoon kuuluu kaksi muuta osa-aluetta: mindfulness ja yleinen ihmisyys. Kaikkia osa-alueita tarvitaan, jotta itsemyötätunto voi kokonaisuudessaan ilmentyä. Itsemyötätunto on oikeastaan prosessi, joka alkaa omaan tuskaan havahtumisesta. Sen jälkeen omalle tuskalle annetaan oikeutus ja se halutaan kokea, minkä jälkeen voi toimia tilanteen sallimalla itsemyötätuntoisella tavalla.

Havahtuminen tarkoittaa sitä, että huomaa oman kehon ja mielen kärsimyksen. Tämä ei ole välttämättä helppoa. Saatamme tukahduttaa tai pelätä omia mielensisältöjämme.  Emme välttämättä myöskään osaa tunnistaa tunteitamme. Saatamme myös kokea ajatuksemme ja tunteemme niin uhkaaviksi, ettemme halua tuoda niitä tietoisuuteemme. Saatamme yrittää tukahduttaa niitä sijaistoiminnoilla tai defenssi-mekanismeilla. Kiireessä voimme myös sivuuttaa kehomme tarpeet tai jopa kivun. Saatamme työskennellä huonossa asennossa tai lihakset jännittyneinä.

Havahtumiseen tarvitaan hyväksyvää tietoista läsnäoloa eli mindfulnessia. Se tarkoittaa oman kehon ja mielen tuntemusten käsittelyä tarkkailija-positiosta käsin. Tämä tarkoittaa, että hyväksymme kaikki tuntemuksemme sellaisina kuin ne ovat, mutta emme uppoudu niiden valtaan liikaa. Tarkastelemme tuntemuksiamme ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Emme ole yhtä kuin fyysinen kipumme, tunteemme tai ajatuksemme. Mielensisältömme eivät läheskään aina ole myöskään totta tai ne eivät ole käskyjä, joita pitää automaattisesti totella. Hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta käsin pystymme turvallisesti tarkkailemaan kaikkia mielensisältöjä ja huomaamaan myös kärsimyksen, kun se on läsnä.

Oman kärsimyksen ja tuskan hyväksyminen on seuraava askel matkalla kohti itsemyötätuntoa. Annamme omalle tuskalle arvon ja oikeutuksen. Emme yritä vähätellä sitä, emme pidä tuskaamme epänormaalina tai oikeutettuna rangaistuksena. Tähän liittyy yleisen ihmisyyden ja samassa veneessä olemisen kokemus. Ihmiselämään kuuluu kärsimys. Kaikki tekevät virheitä, tuntevat riittämättömyyttä ja häpeää. Kaikille, myös itsellemme, kuuluu myötätunto tällaisessa tilanteessa. Salimme siis myötätuntoiset ja lohduttavat tunteet itseämme kohtaan. Jos oman kärsimyksen havaitsee, mutta emme anna sille oikeutusta, itsemyötätunnon kokeminen ei ole mahdollista.

Itsemyötätunto konkretisoituu ystävällisiin tekoihin itseämme kohtaan. Vasta sen jälkeen, kun olemme havahtuneet kärsimykseemme ja hyväksyneet sen, voimme toimia itsemyötätuntoisesti. Nämä teot voivat olla anteeksiantamista, lohduttamista, kehon hellimistä, pysähtymistä kiireen keskellä, ystävien kanssa seurustelua jne. Riippuu tilanteesta, mitä tarvitsemme. Tutkimuksissa on havaittu, että itsemyötätuntoisuus on yhteydessä parempaan terveyskäyttäytymiseen. Jos on kuitenkin tottunut palkitsemaan itseään esimerkiksi suklaalla, niin ihan hetkessä näistä tavoista ei pääse irti. Vähitellen kuitenkin itsemyötätuntoisuuden kautta voimme oppia uusia tapoja kohdella itseämme myötätuntoisesti kärsimyksen hetkellä.

Itsemyötätunnon prosessi voi toimia myös ennaltaehkäisevästi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että voimme ennakoida tulevaa kärsimystä ja ehkäistä tuskaa. Jos tiedämme vaikkapa, että tuleva työviikko on kiireinen, voimme sopia puolison kanssa, että hän ottaa enemmän vastuuta kotitöistä. Itsemyötätunto on opittavissa oleva taito, joka liittyy ennen muuta tunteiden säätelyyn. Tällaisen taidon omaaminen voi tuoda hallittavuuden tunnetta emmekä niin helposti esimerkiksi ahdistu ennakkoon edessä olevista haasteita.

Miten työyhteisö voi ehkäistä tai edistää itsemyötätuntoa? Tämä on aiheellinen kysymys, mutta tutkimusta siitä on tehty vasta vähän. Alustavaa tutkimusnäyttöä on kuitenkin siitä, että itsemyötätuntoisuuden harjoittamista työelämässä edistävät työyhteisön keskinäinen tuki ja kannustus myötätuntoon itseään kohtaan. Tämä tukee ennen muuta oman kärsimyksen oikeuttamista. Liialliset aikapaineet ja kiire voivat puolestaan ehkäistä omaan kärsimykseen havahtumista. Tällöin itsemyötätunnon prosessi ei lähde ollenkaan käyntiin. Työ voi myös rajoittaa mahdollisuuksia toimia itsemyötätuntoisesti. Itsemyötätuntoiset teot voivatkin olla erilaisia työssä kuin yksityiselämässä. Toisaalta työelämä voi rajoittaa mahdollisuuksiamme olla itsemyötätuntoisia, mutta toisaalta on hyvä pohtia myös sitä, kuinka paljon nämä rajoitteet ovat todellisuutta ja kuinka paljon rajoitteita omassa mielessämme.  Jos itsemyötätuntoa työelämässä halutaan kehittää, on tärkeää ymmärtää ensin mitä itsemyötätunto tarkoittaa. Sen jälkeen pitää pohtia yhdessä sekä työyhteisön että yksilön tasolla ilmeneviä itsemyötätuntoa ehkäiseviä tai edistäviä tekijöitä. Tässä pohdinnassa voin auttaa sinua työnohjauksen tai koulutuksen keinoin. Ole rohkeasti yhteydessä! Arpeeti – Ohjaus ja valmennus | Yhteystiedot

Lue lisää:

Arpeetin muut blogit itsemyötätunnosta: https://www.arpeeti.fi/category/blogi/itsemyotatunto/

Dodson, Heng (2020). Self-compassion in organizations: A review and future research

agenda. Journal of Organizational Behaviour.

Reizer (2019). Bringing Sel-Kindness Into the Workplace: Exploring the Mediating Role of Self-Compassion Between Attachment and Organizational Outcomes.  Frontiers of Psyvhology.

Schabram, Heng (2022). How other- and self-compassion reduce burnout through resource replenishment. Academy of Management Journal.

Lefebvre, Montani, Courcy (2020). Self-Compassion and Resilience at work: A practice-oriented review. Advances in Developing Human Resources.

Neff, K. (2003). Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy attitude toward oneself. Self and Identity, 2(2), 85–101.

Neff, K. (2003). The development and validation of a scale to measure self-compassion. Self and Identity, 2(3), 223–250.