Itse­myö­tä­tun­non vähi­ten tun­net­tu osa-alue — ylei­nen ihmisyys

 In Blogi, Itsemyötätunto

Itse­myö­tä­tun­to koos­tuu kol­mes­ta toi­siin­sa yhtey­des­sä ole­vas­ta osa-alu­ees­ta: ystä­väl­li­syys, mind­ful­ness ja ylei­nen ihmi­syys. Kun itse­myö­tä­tun­nos­ta puhu­taan jul­ki­suu­des­sa, hyvin usein vii­ta­taan pel­käs­tään ystä­väl­li­syy­teen tai armol­li­suu­teen itse­ään koh­taan — sii­hen, ettei pitäi­si olla lii­an kriit­ti­nen tai tuo­mit­se­va. Itse­myö­tä­tun­to on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin. Itse­myö­tä­tun­to- ja mind­ful­ness-kurs­seil­la­ni olen huo­man­nut, että eten­kin itse­myö­tä­tun­non ylei­sen ihmi­syy­den osa-alue aut­taa osal­lis­tu­jia otta­maan armol­li­sem­paa suh­tau­tu­mis­ta omaa itseä koh­taan. Ylei­sen tai yhtei­sen ihmi­syy­den osa-alu­ees­ta ei kui­ten­kaan jul­ki­suu­des­sa puhu­ta juu­ri ollen­kaan. Sik­si kes­ki­tyn­kin täs­sä blo­gis­sa sii­hen. Ensik­si käyn kui­ten­kin yhden kap­pa­leen ver­ran läpi sitä, mitä itse­myö­tä­tun­to koko­nai­suu­des­saan tar­koit­taa ja miten se tut­ki­mus­ten mukaan vai­kut­taa hyvinvointiimme.

Itse­myö­tä­tun­to on tun­tei­den sää­te­lyn kei­no, jon­ka avul­la voi­daan ottaa hyväk­sy­vä ja arvos­te­le­ma­ton suh­tau­tu­mis­ta­pa omaan kär­si­myk­seen. Itse­myö­tä­tun­to tuot­taa jous­ta­via sopeu­tu­mis­kei­no­ja stres­siin. Tut­ki­muk­sis­sa tämä on toden­net­tu sekä stres­sin psy­ko­lo­gis­ten että fysio­lo­gis­ten vai­ku­tus­ten osal­ta.  Kor­keam­pi itse­myö­tä­tun­to on myös yhtey­des­sä mata­lam­paan työ­uu­pu­muk­seen ja kor­keam­paan opti­mis­ti­suu­teen, onnel­li­suu­teen, resi­liens­siin ja minä­pys­ty­vyy­teen. Ystä­väl­li­syys itseä koh­taan tar­koit­taa, että koh­te­lee itse­ään hyvän­tah­toi­ses­ti ja ymmär­tä­väi­ses­ti tus­kan ja epä­on­nis­tu­mi­sen het­kel­lä sen sijaan, että oli­si anka­ran itse­kriit­ti­nen. Mind­ful­nes­sil­la eli hyväk­sy­väl­lä tie­toi­sel­la läs­nä­olol­la tar­koi­te­taan tark­kaa­vais­ta ja tasa­pai­nois­ta suh­tau­tu­mis­ta omiin tus­kal­li­siin aja­tuk­siin ja tun­tei­siin sen sijaan, että yli­sa­mais­tui­si nii­hin tai yrit­täi­si tukah­dut­taa niitä.

Yhtei­nen ja ylei­nen ihmi­syys mer­kit­see, että ymmär­tää mui­den­kin ihmis­ten jaka­van samo­ja vai­kei­ta koke­muk­sia kuin itse. Tätä voi­si kuvail­la myös koke­muk­se­na samas­sa venees­sä ole­mi­se­na kaik­kien maa­il­man ihmis­ten kans­sa. Vas­ta­koh­ta­na täl­le ymmär­ryk­sel­le on itsen­sä koke­mi­nen eris­täy­ty­neek­si muis­ta ihmi­sis­tä kär­si­myk­sen het­kel­lä. Esi­mer­kik­si itse­sää­li ja mart­tyy­ria­sen­ne ovat yhtei­sen ihmi­syy­den vas­ta­koh­tia. Hel­pos­ti epä­on­nis­tu­mis­ten ja mene­tys­ten het­kel­lä ryh­dym­me ajat­te­le­maan, että vain minä olen niin tyh­mä, että teen täl­lai­sia vir­hei­tä tai että, vain minul­le tapah­tuu täl­lai­sia vai­kei­ta asioi­ta. Kun totuus on kui­ten­kin se, että myös naa­pu­rin Jaak­ko on ihan var­mas­ti mokan­nut jos­kus samal­la taval­la ja ihmi­syy­teen yli­pää­tään kuu­luu myös kär­si­mys. Itse­sää­li syn­tyy, kun koem­me voi­mat­to­muut­ta, ettem­me hal­lit­se asioi­ta. Emme ole sel­lai­sia kuin haluai­sim­me tai emme saa sitä, mitä haluai­sim­me. Mind­ful­ness-filo­so­fia läh­tee­kin aja­tuk­ses­ta, että kär­si­mys­tä meil­le syn­tyy sii­tä, että täs­sä het­kes­sä haluam­me jotain muu­ta tai olla jos­sain muualla.

Omat riit­tä­mät­tö­myy­den tun­teet, epä­on­nis­tu­mi­set ja vas­toin­käy­mi­set saa­vat mei­dät tun­te­maan, että kär­si­myk­sem­me on epä­nor­maa­lia. Anka­ra itse­kriit­ti­syys pahen­taa tilan­net­ta ja saa mei­dät tun­te­maan eris­täy­ty­neek­si muis­ta ihmi­sis­tä. Itse­myö­tä­tun­toon sisäl­tyy aja­tus, että kaik­ki ihmi­set kär­si­vät ja ovat epä­täy­del­li­siä. Kun sijoi­tam­me kär­si­myk­sem­me laa­jem­paan ihmi­syy­den koke­mi­seen, eris­täy­ty­mi­sen tun­ne vähe­nee ja vai­keat tun­teet peh­me­ne­vät. Epä­täy­del­li­syy­tem­me tekee meis­tä ihmi­siä. Kär­si­myk­sen hyväk­sy­mi­nen osak­si kaik­kien ihmis­ten elä­mään tuo loh­tua. Yhteen­kuu­lu­vuu­den tun­ne akti­voi rau­hoit­ta­via tun­tei­ta stres­sin sijaan. Yhtei­ses­sä ihmi­syy­des­sä on kyse myös sii­tä, että kär­si­myk­sen het­kel­lä ajat­te­lee ansait­se­van­sa saman­lais­ta myö­tä­tun­tois­ta koh­te­lua kuin muut­kin ihmi­set. Ihmis­ten, joi­den itse­myö­tä­tun­toi­suus on mata­lal­la tasol­la, on havait­tu koh­te­le­van mui­ta ihmi­siä myö­tä­tun­toi­sem­min kuin itseään.

Yhtei­nen ihmi­syys tar­koit­taa itsear­vos­tuk­sen osal­ta sitä, että ymmär­räm­me kai­kil­la ole­van vah­vuuk­sia. Emme arvos­ta itseäm­me sik­si, että oli­sim­me mui­ta parem­pia. Jos arvos­tam­me tois­ten hyvyyt­tä, mut­ta jätäm­me huo­miot­ta oman hyvyy­tem­me tai vähät­te­lem­me sitä, eris­täy­dym­me jäl­leen muis­ta. Omis­ta saa­vu­tuk­sis­ta iloit­se­mi­nen ei ole yhtään sen itse­kes­kei­sem­pää kuin myö­tä­tun­non tun­te­mi­nen omaa kär­si­mys­tä koh­taan. Usein mei­dän on hel­pom­paa ymmär­tää armol­li­suus itseäm­me koh­taan kuin omien teko­jen arvos­ta­mi­nen. Sitä pait­si omat saa­vu­tuk­sem­me eivät kos­kaan ole pel­käs­tään omaa ansio­tam­me. Ne syn­ty­vät gee­ni­pe­rin­nön, saa­mam­me hoi­van ja rak­kau­den, läheis­ten tuen, opet­ta­jien opas­tuk­sen, kol­lek­tii­vi­sen kult­tuu­rin tuo­tos­ten ja yhteis­kun­nan raken­tei­den kaut­ta. Jos emme arvos­ta omia saa­vu­tuk­siam­me, emme arvos­ta myös­kään kaik­kia nii­tä ihmi­siä, jot­ka ovat mah­dol­lis­ta­neet menestyksemme.

Kai­kil­la meil­lä on myös kehit­tä­mis­koh­tei­ta ja omas­ta mie­les­tä kum­mal­li­sia aja­tuk­sia. Itse­myö­tä­tun­to- ja mind­ful­ness-kurs­seil­la­ni sekä työ­noh­jauk­sis­sa olen havain­nut, että omien epä­on­nis­tu­mis­ten ja eri­kois­ten­kin aja­tus­ten jaka­mi­sen kaut­ta osal­lis­tu­jat huo­maa­vat, ettei­vät he ole oikeas­taan sen kum­mal­li­sem­pia tai huo­nom­pia kuin muut­kaan. Monil­le täl­lai­nen havain­to on erit­täin vapaut­ta­va. Tämä havain­to kas­vat­taa ylei­sen ihmi­syy­den ja kes­ki­näi­syh­tey­den koke­mus­ta. Tämän jäl­keen on hel­pom­pi suh­tau­tua itseen­sä ystä­väl­li­syy­del­lä sil­loin, kun han­ka­lia aja­tuk­sia ja tun­tei­ta ilme­nee. Itse­myö­tä­tun­nos­sa kaik­ki sen kol­me osa-aluet­ta ovat­kin dynaa­mi­ses­sa yhtey­des­sä toi­siin­sa. Jokai­nen osa-alue vai­kut­taa toi­seen. Dynaa­mi­nen yhteys tar­koit­taa, että itse­myö­tä­tun­non osa­te­ki­jät vai­kut­ta­vat itse­näi­ses­ti, mut­ta itse­myö­tä­tun­to kui­ten­kin koe­taan yhte­nä koko­nai­suu­te­na, joka syn­tyy itse­myö­tä­tun­non osa­te­ki­jöi­den tasapainosta.

On tär­ke­ää kehit­tää kaik­kia itse­myö­tä­tun­non osa-aluei­ta, vaik­ka yhden osa-alu­een kehit­tä­mi­nen voi kehit­tää toi­sia­kin osa-aluei­ta. Esi­mer­kik­si pelk­kä mind­ful­ness-har­joit­te­lu kas­vat­taa itse­myö­tä­tun­to­piir­ret­tä koko­nai­suu­des­saan. Ylei­sen ihmi­syy­den osa-alu­een sanoit­ta­mi­sen koen kui­ten­kin erit­täin tär­keäk­si. Jo pel­käs­tään se, että tätä tee­maa pitää esil­lä kurs­seil­la, aut­taa osal­lis­tu­jia tuo­maan koke­muk­sen ylei­ses­tä ihmi­syy­des­tä omak­si sisäi­sek­si puheek­si. Myös se näyt­tää lisää­vän ylei­sen ihmi­syy­den koke­mus­ta, kun kurs­seil­la käy­dään läpi sel­lai­sia vai­kei­ta mie­len­si­säl­tö­jä kuten esi­mer­kik­si kateus, viha, vält­te­ly­käyt­täy­ty­mi­nen ja sosi­aa­li­nen ver­tai­lu. Nämä­kin ovat osa ihmi­syyt­tä ja nii­tä ilme­nee kai­kil­la. Näil­lä ilmiöil­lä on myös usein jopa bio­lo­gi­se­vo­lu­tio­na­ri­nen perus­ta. Sen ymmär­tä­mi­nen aut­taa nor­ma­li­soi­maan nämä mie­len­si­säl­löt. Mie­len­liik­keis­tään ei kan­na­ta tun­tea häpe­ää, kos­ka mie­li tuot­taa koko ajan aja­tuk­sia. Osa niis­tä on jär­ke­viä ja osa ei. Mind­ful­ness-asen­teen kaut­ta voim­me päät­tää, min­kä­lais­ten mie­len­si­säl­tö­jen muka­na lähdemme.

Läh­teet:

Neff, K. (2003). Self-com­pas­sion: An alter­na­ti­ve concep­tua­liza­tion of a healt­hy atti­tu­de toward one­self. Self and Iden­ti­ty, 2(2), 85–101.

Neff, K. (2003). The deve­lop­ment and vali­da­tion of a sca­le to mea­su­re self-com­pas­sion. Self and Iden­ti­ty, 2(3), 223–250.

Arch, J. J., Brown, K. W., Dean, D. J., Lan­dy, L. N., Brown, K. D. & Lau­dens­la­ger, M. L. (2014). Self-com­pas­sion trai­ning modu­la­tes alp­ha-amy­la­se, heart rate varia­bi­li­ty, and sub­jec­ti­ve res­pon­ses to social eva­lua­ti­ve threat in women. Psyc­ho­neu­roen­doc­ri­no­lo­gy, 42, pp. 49–58.

Luo, X., Qiao, L., & Che, X. (2018). Self-com­pas­sion modu­la­tes heart rate varia­bi­li­ty and nega­ti­ve affect to expe­ri­men­tal­ly induced stress. Mind­ful­ness, 9(5), 1522–1528.

Neff, K. (2016). The self-com­pas­sion sca­le is a valid and theo­re­tical­ly cohe­rent mea­su­re of self-com­pas­sion. Mind­ful­ness, 7(1), 264–274.

Neff, David­son (2016). Self-Com­pas­sion. Embracing suf­fe­ring with kind­ness. Teok­ses­sa: Ivitzan, Lomas. Mind­ful­ness in Posi­ti­ve Psyc­ho­lo­gy. The Science of Medi­ta­tion and Well­being. Routledge

Has­hem, Z. & Zei­noun, P. (2020). Self-Com­pas­sion Explains Less Bur­nout Among Healthca­re Pro­fes­sio­nals. Mind­ful­ness, 11(11), 2542–2551.

Neff (2018). Itse­myö­tä­tun­to. Luo­vu itse­si soi­maa­mi­ses­ta ja löy­dä itse­var­muu­te­si. Vii­sas Elämä.

Neff, K. D., Rude, S. S. & Kirk­pat­rick, K. L. (2007). An exa­mi­na­tion of self-com­pas­sion in rela­ti-on to posi­ti­ve psyc­ho­lo­gical func­tio­ning and per­so­na­li­ty traits. Jour­nal of research in per­so­na­li­ty, 41(4), 908–916.

Svend­sen, J., Osnes, B., Bin­der, P., Dun­das, I., Vis­ted, E., Nord­by, H., Søren­sen, L. (2016). Trait Self-Com­pas­sion Reflects Emo­tio­nal Flexi­bi­li­ty Through an Associa­tion with High Vagal­ly Media­ted Heart Rate Varia­bi­li­ty. Mind­ful­ness, 7(5), pp. 1103–1113.

Neff, Ger­mer (2018)  The mind­ful self-com­pas­sion workbook.

Liao, K. Y., Stead, G. B. & Liao, C. (2021). A Meta-Ana­ly­sis of the Rela­tion Between Self-Com­pas­sion and Self-Efficacy. Mind­ful­ness, 12(8), 1878–1891.

Recommended Posts