Häpeä vai itsemyötätunto – kumpi on itsekästä?
Häpeä on negatiivinen ja tuskallinen tila, joka voi häiritä käyttäytymistä ja aiheuttaa hämmennystä ajattelussa. Liiallisen häpeän tunteen on osoitettu tutkimuksissa olevan yhteydessä mm. itsensä vahingoittamiseen, masentuneisuuteen ja ahdistukseen. Tunteet ovat kehittyneet evoluutiossa ja niiden tehtävänä on toimia sopeutumiskeinoina ympäristöön. Tunteet liittyvät aina hermostollisiin muutoksiin, joiden tarkoituksena on valmistaa kehoa toimimaan tunteiden edellyttämällä tavalla. Hermostolliset muutokset, jotka ovat erilaisia eri tunteilla, vaikuttavat puolestaan kognitioihin ja käyttäytymiseen.
Häpeän evoluutionaariset juuret liittyvät sosiaaliseen uhkaan, kilpailuun yhteisössä ja itsensä osoittamisessa hyväksytyksi tai haluttavaksi. Häpeä liittyy myös sosiaaliseen asemaan ryhmässä ja henkilökohtaiseen maineeseen. Häpeä on varoitusmerkki siitä, ettei herätä tarpeeksi positiivisia tunteita tai herättää liikaa negatiivisia tunteita itselle merkityksellisten ihmisten mielessä. Evoluutiossa on ollut tärkeää saada olla oman ryhmänsä jäsen, koska ihmiset ovat selviytyneet parhaiten ryhmissä.
Häpeä ja syyllisyys ovat eri tunteita. Häpeässä arvioidaan oma itse kokonaisvaltaisesti negatiivisesti (kuka minä olen). Syyllisyys kohdistuu puolestaan johonkin tiettyyn käyttäytymiseen (mitä minä tein). Häpeän tunteen keskellä ihminen kokee, että ulkoinen maailma on kääntynyt häntä vastaan samalla, kun oma sisäinen maailmakin on hyvin kriittinen ja vihamielinen. Ihminen on tällöin uhkatilanteessa, jossa häntä uhkaava vaara ei ole fyysinen, vaan se on sosiaalinen. Ihminen kokee, ettei hän löydä turvaa sisältään eikä ulkopuoleltaan. Häpeän tunteeseen liittyykin stressihormonin eritys. Häpeä on kuitenkin pienessä määrin tarpeellinen tunne, joka auttaa välttämään sosiaalisten normien rikkomista. Pitkittyessään tällainen kuormittava tila on uhka mielenterveydelle.
Tunteet ovat elämänhistoriaamme ja evoluutioon perustava paras arvaus siitä, mikä reaktio missäkin tilanteessa on soveltuvin. Aina tämä arvaus ei osu oikeaan. Tällöin tarvitsemme erilaisia tunteiden säätelyn keinoja. Itsemyötätunto on tunteiden säätelykeino, jota voi kehittää erilaisten harjoitusten avulla. Tutkimuksissa on mm. havaittu, että korkeampi itsemyötätunto on yhteydessä alempaan häpeän tunteeseen. Itsemyötätunto voi siis auttaa niitä ihmisiä, joilla on taipumusta kokea liian usein häpeää.
Itsemyötätunnolla tarkoitetaan arvostelematonta ymmärrystä ja hyväksyvää suhtautumistapaa omia vaikeita tunteita ja ajatuksia kohtaan. Itsemyötätunnon juuret ovat buddhalaisessa filosofiassa, jonka mukaan myötätunto kuuluu kaikille elollisille olennoille, myös meille itsellemme. Itsemyötätunto koostuu kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta osatekijästä: ystävällisyys, yhteinen ihmisyys ja hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Voit lukea tarkemmin itsemyötätunnosta aiemmista blogeistani: Itsemyötätunto Archives – Arpeeti
Itsemyötätunto lisää emotionaalista selkeyttä ja vaikeiden tunteiden hyväksymistä. Hermoston tasolla korkea itsemyötätunto aktivoi rauhoittavaa parasympaattista hermostoa, jonka toiminta liittyy tehokkaaseen tunteiden hallintaan ja stressin alentamiseen. Itsemyötätunto toimii samalla tavalla kuin se, että rauhoittaisimme hätääntynyttä tai kärsivää lasta. Itsemyötätunnossa rauhoitamme kärsimyksen hetkellä itseämme. Näin saamme tunnereaktiomme tasaantumaan, jolloin voimme ottaa vaikeaan tilanteeseen objektiivisemman näkökulman. Itsemyötätuntoisen asenteen omaksuminen häpeää aiheuttavassa tilanteessa, voi auttaa löytämään uudenlaisia ratkaisuja, joita ei häpeän tunteen vallassa olisi pystynyt ajattelemaankaan.
Itsemyötätunto ei johda itsekeskeisyyteen, vaikka se alentaa häpeää. Itsemyötätuntoiset ihmiset suhtautuvat tutkimusten mukaan toisiin ihmisiin yhtä ystävällisesti kuin itseensä. Tämän ajatellaan johtuvan siitä, että itsemyötätunto edistää yleisen ihmisyyden kautta yhteyttä muihin ihmisiin. Korkea itsemyötätunto on yhteydessä myös korkeampaan anteeksiantavaisuuteen ja parempaan kykyyn kohdata toisten ihmisten kärsimys. Itsemyötätunto lisää ihmisten omaa emotionaalista hyvinvointia. Tällöin heillä on voimavaroja muillekin ihmisille. Korkea itsemyötätunto ei ole yhteydessä myöskään narsismiin.
Häpeä voi olla hyvin itsekeskeinen tunne. Häpeän tunteen vallassa ollaan huolissaan toisten ihmisten arvioinneista itseä kohtaan. Huomio on kääntynyt omaa itseen, vaikka häpeän kohteena ollut teko olisi vahingoittanut muita ihmisiä. Syyllisyyden vallassa puolestaan ollaan huolissaan siitä, mitä vahinkoa on mahdollisesti aiheutettu muille ihmisille. Syyllisyys onkin yhteydessä lisääntyneeseen empaattiseen huoleen toisista ihmisistä, mutta häpeälle tällaista yhteyttä ei ole löydetty. On jopa teorisoitu, että häpeä häiritsee empatian kokemista. Tämä saattaa johtua siitä, että häpeän tunteen vallassa psykologiset voimavarat sitoutuvat voimakkaasti koettuun sosiaaliseen uhkaan, jolloin voimavaroja ei jää muuhun.
On väitetty, että häpeä olisi primitiivinen tunne, joka on ollut tarpeellisempi esi-isillemme, joiden kognitiiviset prosessit eivät ole olleet kehittyneet vielä samalla tasolle kuin nykyihmisen. Häpeään liittyvän syrjään vetäytymisen, alistumisen ja alemmuuden tunteen tehtävänä on ollut ehkäistä aggressiota, edistää normeihin sitoutumista ja selkeyttää sosiaalista arvojärjestystä. Nyky-yhteiskunnassa moraali kuitenkin tarkoittaa, että huomaa omat virheensä, hyväksyy vastuunsa niistä ja ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin. Palveleeko häpeä siten moraalia tästä näkökulmasta?
Molemmat, syyllisyys ja häpeä, ovat moraalisia tunteita, mutta ne eivät palvele moraalia samalla tavalla. Syyllisyyden yhteys rikollisuuteen näyttäisi olevan suurempaa kuin häpeän. Häpeän välttäminen kuitenkin vähentää rikollisuutta. Prososiaalisen käyttäytymisen (esim. muiden pyyteetön tukeminen, kannustaminen, auttaminen ja hoivaaminen) osalta yhteydet ovat päinvastaiset: syyllisyys lisää prososiaalista käyttäytymistä, mutta häpeä vähentää sen todennäköisyyttä. Yhteys ei kuitenkaan ole välttämättä näin yksinkertainen. Kun häpeään liittyvä tapahtuma on sellainen, että se voidaan helposti korjata, on häpeä yhteydessä korkeampaan prososiaaliseen käyttäytymiseen ja korkeampaan motivaation kehittää itseään. Jos puolestaan tilanne on sellainen, jota ei helposti voi korjata, on häpeä negatiivisessa yhteydessä prososiaaliseen käyttäytymiseen ja motivaatioon kehittää itsenään.
Häpeä voi johtaa jopa moraalittomiin tekoihin. Korkeaan häpeä-taipumukseen liittyy joissakin tapauksissa alttius kieltää tapahtunut ja jopa ulkoistaa syytöksestä toiseen ihmiseen tai olosuhteeseen. Tämä johtuu siitä, että häpeä koetaan niin tuskallisena tunteena, ettei sitä kyetä ottamaan vastaan, koska se on uhka itsetunnolle. On helpompaa kieltää oma häpeä ja etsiä syyllisyyttä itsensä ulkopuolelta. Pahimmassa tapauksessa syytösten ulkoistaminen voi johtaa sanalliseen tai fyysiseen aggressioon kuviteltua syyllistä kohtaan.
Itsemyötätunto tuottaa vakaata ja realistista itsearvostusta, johon eivät vaikuta tekemämme virheet tai sosiaalinen vertailu. Tällöin häpeällisetkin tilanteet voidaan käsitellä turvallisesti, koska ne eivät ole uhka itsearvostukselle. Itsemyötätunto auttaa vaikeidenkin tunteiden käsittelemisessä ja lopulta myös vastuun ottamisessa. Itsemyötätunto on myös yhteydessä korkeampaan motivaation ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin ja oman itsensä kehittämiseen moraalisten rikkomusten jälkeen. Edellä esitetyn järkeilyn perusteella voisi ajatella, ettei itsemyötätunto tunteidensäätelynkeinona lisää moraalittomuutta häpeän tunnetta alentamalla, vaan itseasiassa lisää moraalista vastuunottoa. Tällaista yhteyttä ei kuitenkaan ole vielä empiirisesti tutkittu.
Lähteet
Katso lähteet tutkimuskatsauksesta Häpeää ja itsemyötätuntoa — Tiedelehti Hybris (hybrislehti.net)
